Juomajätti esitteli täysin uuden tuotteen – eikä se ole lainkaan sitä mitä oletit: ”Se on ehdottomasti Pepsiä, mutta ei limua”

Maito tekee Coca-Colalle ihmeitä
Kolaa ja maitoa ei kannata sekoittaa keskenään. Katso lopputulos videolta.

Kolajuomaa ja typpeä sisältävä tuote on juomajätti Pepsin uusin innovaatio.

Juomajätti Pepsi esitteli tammikuun lopussa yleisölle uuden juoman, joka poikkeaa täysin yhtiön muista tuotteista.

Maailman ensimmäiseksi nitrokolaksi tuotettaan kutsuva yhtiö ei vielä osaa antaa uutuudelleen tarkkaa lanseerauspäivää, mutta varmaa on se, että vastaavaa tuotetta ei ole markkinoilla ennen nähty.

Kermainen makuprofiili ja erilainen suutuntuma

Vaikka typpeä sisältäviä nitrojuomia on putkahdellut markkinoille viime vuosina useita, mikään yhtiö ei aiemmin ole keksinyt yhdistää typpeä kolajuomaan.

Todd Kaplan Pepsin markkinoinnista kertoo Food & Wine -sivustolle kolajuomien kategorian pysyneen samanlaisena jo 125 vuotta erilaisten makujen ja uusien pakkausten kaltaisia muutoksia lukuun ottamatta. Nitrokola tuo tähän tuttuun kategoriaan jotain ennennäkemätöntä. 

– Siinä on todella ainutlaatuinen makuprofiili; se on silkkinen, pehmeä ja kermainen, ja siinä on todella erilainen suutuntuma. Se on ehdottomasti Pepsiä, mutta ei limua, Kaplan toteaa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Pillillä ei tätä juomaa kannata nauttia

Pepsin ja typen yhdistelmästä syntyy vaahtoava juoma, joka muistuttaa ulkonäöltään vastavalutettua stout-olutta tai Guinness-tuoppia. Juoma on tarkoitettu nautittavaksi kylmänä, mutta ei kuitenkaan jäiden kera. Jäiden lisäksi myös pilli kannattaa tämän juoman kanssa jättää kotiin. 

Kaplanin mukaan kyseessä on prototyyppi, mutta yritys pyrkii paraikaa löytämään tapoja saada innovatiivinen tuote laajemman yleisön saataville. 

– Tiimimme etsii paraikaa teknologiaa, joka säilyttäisi tuotteen maun ja koostumuksen parhaalla mahdollisella tavalla, Kaplan toteaa.

Nähtäväksi jää, milloin pääsemme tilaamaan ravintolasta perinteisen Pepsin sijaan tuopillisen vaahtoavaa virvoitusjuomaa.

Lähteet: Food&Wine, Delish

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja