Jäätelökioskeilla ikäviä uutisia himoitun kesäherkun ystäville – KL: "Pehmismassa on loppu koko Suomesta"

Näin saat jäätelön säilymään kaupasta kotiin ilman kylmälaukkua 0:38 Näin saat jäätelön säilymään kaupasta kotiin ilman kylmälaukkua
Näin pakkaat jäätelön mukaan helteellä!

Kauppalehden tietojen mukaan pehmytjäätelö on ollut tänä kesänä niin kysyttyä, etteivät jäätelömassan valmistajat ole pysyneet vauhdissa mukana.

Videolla: Näin pakkaat jäätelön mukaan helteellä!

Kahvila Kasinonrantaa Lauttasaaressa sekä Kaivopuiston Kahvila Kompassia pyörittävä yrittäjä Tommi Leppälä kertoo Kauppalehden haastattelussa joutuneensa pystyttämään kahviloidensa edustalle surunaamalla varustetun kyltin.

– Pehmismassa on loppu koko Suomesta, eli ei pehmistä, kyltissä todetaan.

Leppälä kertoo kahviloidensa myyneen pehmytjäätelöä vuodesta 1994 lähtien. Leppälän mukaan tämä on ensimmäinen kesä, kun jäätelömassa on loppu kaikkialta, mistä sitä normaalisti on pystynyt tilaamaan. Viimeiset pehmytjäätelöt hän sanoo myyneensä viime viikon perjantaina.

Helpotusta on kuitenkin luvassa ensi viikolla, Leppälä rauhoittelee.

Pehmis-tuotemerkin omistava Fronerin myyntijohtaja Pekka Helin toteaa Kauppalehdelle, että kovan kysynnän taustalla ovat paitsi koronarajoitusten höllennykset myös poikkeuksellinen helleputki.

Pehmytjäätelömassaa valmistaa Suomessa myös muun muassa Fazer. Yhtiöstä vahvistettiin Kauppalehdelle, että kysyntä on tällä hetkellä niin kovaa, etteivät he pysty siihen vastaamaan.

Lähde: Kauppalehti

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat