Mainos
Mainos

HU: Jopa 7 000 euron verottomat tienestit metsässä kykkimällä – Porvoossa järjestetään nerokas villibisnesleiri

Porvoossa järjestetään ensimmäistä kertaa nuorille suunnattu leiri, jonka tarkoituksena on opettaa tekemään metsän antimista bisnestä. Asiasta uutisoi Helsingin Uutiset ja Uusimaa-lehti.

Yllä olevalla videolla asiantuntija kertoo villiyrttien keräämisestä. 

Porvoossa paikallinen 4H-yhdistys järjestää kesäkuussa yhteistyössä Porvoon nuorisopalveluiden sekä Suomen 4H-liiton Ruokaa Luonnosta -hankkeen kanssa villibisnesleirin. Asiasta kertoo Helsingin Uutiset ja saman konsernin Porvoon paikallislehti Uusimaa. Tarkoituksena on opettaa nuorille, miten villiyrteillä voi tienata rahaa.

– Villiyrtit ovat kasvava trendi. Ennen hankkeen käynnistämistä on selvitetty, löytyykö ostajia. Todettiin, että ostajia on, mutta kerääjiä ei. Tähän olemme nyt iskeneet, Porvoon seudun 4H:n toiminnanjohtaja Saara Suomäki kertoo Uusimaa-lehdelle.

Verotonta harrastustoimintaa nuorelle

Villibisnesleiri kannustaa nuoria löytämään uudenlaisen kesätyöpaikan ja tutustuttaa yrittäjyyteen. Nuori voi 4H-yrityksen kautta tienata parhaimmillaan 7000 euroa vuodessa ja veroprosentti on yleensä nolla. Tueksi nuoret saavat aikuisen yritysohjaajan.

Porvoon villibisnesleirillä kerätään nokkosia, joille on jo ostaja nurmijärveläisessä ammattikeittiössä valmiina. Nokkosista tehdään juhannusillallinen.

– Siellä tarjotaan nokkosmuhennosta, kertoo Ruokaa Luonnosta -hankkeen projektipäällikkö Siiri Mäkelä Helsingin Uutisille.

4H-hankkeessa tavoitteena on, että nuoret saavat vähintään 10 euron tuntipalkan kasvien keruusta. Tunnin aikana pystyy keräämään noin kilon verran esimerkiksi nokkosta. Ostajia löytyy nokkosten lisäksi myös kuusenkerkille ja koivunlehdille. 

– Panimot saattavat tarvita vaikka 50 kiloa kuusenkerkkää tai koivunlehteä kerralla. Kerääjien puute näkyy etenkin tässä, Mäkelä kertoo.

Porvoon maksuton villibisnesleiri järjestetään 13–28-vuotiaille nuorille kesäkuun alkupuolella. Leirillä opetellaan villiyrttien keräämiseen ja myymiseen liittyvät lupa-asiat sekä yrittäjyyden perusteita. Leirin jälkeen voi perustaa oman kesäbisneksen villiyrttejä keräämällä ja myymällä.

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja