Helppo tapa tehdä jäätelöä – tarvitset vain kaksi raaka-ainetta

Mansikkajäätelö Hellapoliisi Kati Jaakonen
Maistuisiko itse tehty mansikkajäätelö? MTV

Jäätelöä on helppo tehdä itse, etkä tarvitse edes jäätelökonetta.

Kuten aiemmin olemme MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla kertoneet, suomalaiset ovat Euroopan kovinta jäätelökansaa. Meillä jäätelöä syödään vuosittain jopa 12–13 litraa henkeä kohden. 

Vuonna 2020 tehdyn selvityksen perusteella suomalaisten suosikkijäätelömakuihin lukeutuvat muun muassa suklaa, lakritsi, kinuski, vanilja ja mansikka.

Kesähelteillä jäätelön kulutus on luonnollisesti korkeimmillaan ja kauppojen pakastealtaista löytyy valikoimaa moneen makuun. 

Helppo itse tehty jäätelö

Kannattaa kuitenkin kokeilla jäätelön valmistamista myös itse! Tarvitset vain muutaman raaka-aineen: jätskin salaisuus piilee kondensoidussa maidossa, joka lisätään vatkatun kuohukerman joukkoon. Näiden kahden raaka-aineen lisäksi voit maustaa jäätelösi haluamallasi tavalla. 

Kokeile kotona esimerkiksi Hellapoliisina tunnetun Kati Jaakosen mansikkajäätelöä

– Itse valmistetut jäätelöt voit maustaa sesongin marjoilla, hienonnetuilla karamelleilla, suklaarouheella, keksinmuruilla ja yrteillä. Tämä mansikkajäätelö on tehty kotimaisista mansikoista, Kati on kertonut jäätelöohjeestaan.

Katso myös video: Jäätelö taipuu myös kesäisiin drinkkeihin!

Jäätelö taipuu myös kesäisiin drinkkeihin 7:38
Näin jäätelöstä voi tehdä trendikkään juoman.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!