ESS: ”Oukkidoukkeja markalla” – kahvio myy irtokarkkeja tavalla, jonka jokainen ennen 2000-lukua syntynyt muistaa lapsuudestaan!

Irtokarkit
”Kakskakkosta markalla, yks oukkidoukki, kolme pääkalloa, vitosta kymmenellä pennillä...” Lehtikuva

Hollolan Uimahallin kahvilassa voi heittäytyä todelliselle nostalgiamatkalle ja ostaa irtokarkkeja perinteiseen tapaan numerolaareista, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.

”Kakskakkosta markalla, yks oukkidoukki, kolme pääkalloa, vitosta kymmenellä pennillä...”

Kun 80-luvun lapsen karkkihammasta kolotti, karattiin välitunnilla koulusta lähimmälle kioskille ostamaan irtokarkkeja taskunpohjalta löytyneillä penneillä.

Muistatko sinä vielä tämän nostalgisen tavan ostaa karkkia? Perinteistä on pidetty kiinni ainakin Hollolan Uimahallin kahvilassa, jossa vanhanaikainen karkinmyyntimenetelmä elää yhä. Etelä-Suomen Sanomien haastattelema, uimahallin kahvilassa työskentelevä Milla Kuitunen kertoo perinteisen karkinostotavan olevan hyvää harjoitusta lapsille.

– Karkkien osto tällä tavalla on lapsille hyvä tapa opetella rahankäyttöä ja valintojen tekemistä, Kuitunen kertoo Etelä-Suomen Sanomille.

Karkkeja myydään uimahallin kahvilassa runsaasti. Karkkien osuus myynnistä on tällä hetkellä Kuitusen mukaan noin 30 prosenttia. Myynnin odotetaan kuitenkin kasvavan, kun läheisen yläasteen oppilaat saavat jälleen luvan käydä karkkiostoksilla välitunnilla. Tällä hetkellä se on kiellettyä rakennustyömaan vuoksi.

Kuitunen kertoo, että uimahallissa on edellisen yrittäjän toimesta kokeiltu myös modernimpaa, Makuuni-tyyppistä irtokarkkimyyntiä. Se ei kuitenkaan ollut toimiva ratkaisu.

–  Lapset saattoivat lapata kahdeksan euron edestä karkkia pussiin, vaikka kukkarossa oli vain 70 senttiä. Tämä meidän karkkihyllymme on se alkuperäinen, joka on ollut täällä käytössä kahvion avaamisesta asti, Kuitunen kehuu.

Lähde: ESS

***

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!