Uutuuskirja kokoaa yhteen suomalaisten rakkaimmat ruokamuistot ja suomalaisen ruokakulttuurin muutokset. Teoksessa kerrotaan muun muassa, että maito on ruokapöydässämme uutuustuote.
S-ryhmä julkaisi lokakuun alussa suomalaisen ruokakulttuurin yli 400-sivuisen suurteoksen, Ruoka-Kalevalan. Tuore teos on oodi suomalaiselle ruoalle ja suomalaisten rakkaimmille makumuistoille. Siinä esitellään myös mielenkiintoista tietoa suhtautumisestamme ruokaan: aiemmin esimerkiksi maitoa pidettiin vain pikkulasten ravinnoksi sopivana, kun nyt sitä suositellaan rankasti treenaavien aikuisten palautusjuomaksi.
Sata vuotta sitten maitoa ei juotu
Vielä 1800-luvun alkupuolella lehmät olivat vain lannantuottajia. Edes sata vuotta sitten lehmänmaitoa ei Suomessa juotu sellaisenaan vaan sitä käytettiin lähinnä hapatetussa muodossa, kuten piimänä ja viilinä.
Maailmankaupan avautuessa kartanoherrat näkivät, ettei pelkkä viljanviljely riitä ulkomailta tuodun halvemman viljan vuoksi ainoaksi elannoksi – tarvittiin myös lypsykarjataloutta. Myös 1800-luvun puolivälissä hallakadon, tuloerojen sekä maanomistuksen epätasaisen jakautumisen summana kärsityt nälkävuodet saivat suomalaiset ymmärtämään, että viljelyn rinnalle tarvittiin lypsykarjataloutta.
Lypsykarjan lisääntyminen merkitsi monia muutoksia maatiloilla. Rukiin sijasta ryhdyttiin suosimaan lehmän rehuksi kelpaavaa kauraa. Rehuviljelyyn panostettiin muutoinkin, ja heinäkylvöt alkoivat yleistyä. Tämä herätti vanhaan viljelykulttuuriin tottuneiden parissa äimistystä: hyvää maata uhrattiin ihmiselle kelpaamattomalle ravinnolle. Kolmas merkittävä muutos olivat ruoholaitumet, joille lehmät siirrettiin metsälaitumilta. Mielikuvat niityllä laiduntavista lehmistä ovatkin varsin tuoreita, 1900-luvun puoliväliltä, jolloin lypsykarjatalous kukoisti.
Vähitellen suomalaiset omaksuivat maitotilojen annit osaksi päivittäistä ruokavaliotaan, mikä näkyi nopeasti maidon tuotannon kasvuna. Maitoa tuotetaan edelleen paljon, sillä vaikka tilojen määrä on romahtanut, yksittäisten lehmien tuottavuutta on tehostettu. Ympäristö ja elintapa, joissa maitoa ”ennen vanhaan” tuotettiin on kuitenkin liki kadonnut. Mielikuvat maitotiloista ovat kuitenkin säilyneet.
Makumuistoja maidosta
– Muistan kun mummu kirnusi voin, pesi sen ja suolasi. Maistui ihan apilalle niin kuin kesävoi maistuu, kun lehmät pääsivät ulos syömään tuoretta heinää. Oli melkoinen kokemus meijerivoihin tottuneelle.
– Lapsuuden lauantai-illoista jäi mieleen, kun saunan jälkeen saatiin ternimaidosta tehtyä uunijuustoa. Se oli herkkua kanelin ja maidon kera. Silloin kun kartanon lehmiltä ternimaitoa sai, eihän sitä joka lauantai ollut.
– Tapana oli, että aamulypsyn tuoreesta maidosta kissatkin saivat osuutensa. Osa maidosta jätettiin sen päivän käyttöön. Kissat olivat tärkeitä, koska ne söivät rottia ja näin pitivät esimerkiksi viljalaarit ”puhtaina”. Silloin ei puhuttu täysmaidon rasvoista, vaan päinvastoin, sitä käytettiin kaikkeen, mihin maitoa tarvittiin. Maidon hintakin taisi määräytyä rasvaisuuden mukaan: mitä rasvaisempi sen parempi. Vieläkin muistan lämpimän, vasta lypsetyn maidon maun.
– Maidon juonnin lopetin, kun en sitä enää tuttipullosta saanut. Mukista hörppäsin talouspiimää muiden ”työmiesten” tavoin
– Äiti leipoi kerran viikossa ruisleipää ja pullaa. Lämmin vastapaistettu ruisleipä, jossa oli voita päällä, oli hyvää tankkimaidon kanssa. Voi suli leivän päälle ja leipä oli päältä rapeaa ja sisältä pehmeää. Vanhempien maitotilan kermainen kylmä tankkimaito maistui hyvältä lämpimän leivän kanssa nälkäiselle koululaiselle. Myös kaverit saivat meillä kylään tullessa samaa leipää ja maitoa.
Lähde: Ruoka-Kalevala - eli makumuistoja Suomesta (SKS 2017)
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.