Burger Kingin työntekijä sai potkut ja pidätettiin kuvottavan ranskalaistempun vuoksi Yhdysvalloissa

burger kingin ranskalaiset
Asiakkaat saivat ranskanperunoita suoraan roskakorista. Kuvituskuva. Shutterstock

Yhdysvalloissa sijaitsevan Burger Kingin apulaispäällikkö pidätettiin hänen tarjottuaan asiakkaille ranskalaisia suoraan roskiksesta. 

Yhdysvaltojen Etelä-Carolinassa sijaitsevan Burger Kingin apulaispäällikkö Jaime Major pidätettiin, kun selvisi, että hän oli tarjonnut asiakkaille roskakorista kaivettuja ranskanperunoita, kertoo New York Post

39-vuotias nainen oli ottanut ranskalaisia roskiksesta ja laittanut ne astiaan, jonne tuoreet ranskanperunat yleensä laitetaan. Tämän jälkeen hän oli laittanut roskisranskalaisten päälle juuri valmistettuja perunoita.

Poliisi kutsuttiin paikalle heinäkuun 9. päivänä. Pikaruokaravintolasta he löysivät kaksi naista, jotka huusivat ravintolan henkilökunnalle. Kun naiset eivät suostuneet rauhoittumaan, heidät pistettiin rautoihin ja pidätettiin aiheuttamansa häiriön vuoksi. Kaksi päivää myöhemmin Burger Kingin pääkonttorilta otettiin poliisiin yhteyttä ja kerrottiin, että Major oli tarjonnut asiakkaille roskisranskiksia.

Poliisin tutkittua asiaa Major pidätettiin viime viikolla ruoan peukaloimisesta pahansuovassa tarkoituksessa. Hän pääsi pois putkasta 20 000 dollarin takuita vastaan, mutta jos hänet tuomitaan, häntä voi odottaa jopa 20 vuoden vankilatuomion. 

Lausunnossaan New York Postille Burger King tuomitsi vahvasti työntekijänsä teon ja vahvisti päättäneensä tämän työsuhteen. 

Katso myös: Näppärä pakasteranskalaisniksi – oletko hoksannut tehdä näin?

Näppärä pakasteranskalaisniksi – tätä ei moni ole tajunnut tehdä pussille 0:33
Katso simppeli niksi pakasteruokapussien säilytykseen.

 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.