Suomen Mämmiseuran puheenjohtaja jakaa mämmivinkkejään.
Mämmi on kiistatta yksi Suomen suosituimmista pääsiäisherkuista. Vaikka ruokalaji jakaakin vahvasti mielipiteet, myydään mämmiä vuosittain hurjat määrät.
S-ryhmästä kerrottiin aiemmin, että mämmi on euromääräisesti mitattuna koko vuoden myydyin sesonkiherkku. Mämmiä myydään pakasteena vuoden ympäri, mutta eniten sitä ostetaan luonnollisesti pääsiäisenä.
– Vuoden 2021 aikana mämmiä myytiin S-ryhmän kaupoissa noin 2 miljoonaa rasiaa. Myyntidatamme perusteella mämmin myynti korostuu pääsiäisen aikana erityisesti Etelä-Savon, Keski-Suomen ja Kainuun alueilla, S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho totesi tiedotteessa.
Lue myös: Hämmästyttävä käyttötarkoitus mämmille – tätä et ole tullut ajatelleeksi
Ahmed Ladarsi hurahti mämmiin 1970-luvulla ja perusti Suomen Mämmiseuran
Nyt Suomen Mämmiseuran puheenjohtaja Ahmed Ladarsi kertoo Oatlyn tiedotteessa, miten suomalaisten mämminsyöntitavat ovat muuttuneet. Ladarsin mukaan suomalaiset ovat yhä rohkeampia ja kokeilevampia mämmin kanssa. Mämmiä ei syödä enää vain sellaisenaan kerman tai esimerkiksi vaniljakastikkeen kera, vaan mämmistä saatetaan valmistaa esimerkiksi erilaisia jälkiruokia.
