Suomessa oli tämän kuun alussa 120 - 135 sutta, arvioi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Tutkijoiden mukaan susikanta on pienentynyt viime talvesta.
RKTL:n viime talven arvion mukaan Suomessa oli 150 - 160 sutta. Syksyllä tehdyn arvion mukaan kanta oli 180 - 200 yksilöä, koska arvio tehtiin juuri susien lisääntymiskauden jälkeen ja ennen metsästystä. Tämän vuoksi uusinta arviota ei voida verrata viime syksyn arvioon, vaan viime vuonna samaan aikaan tehtyyn, jälkihavaintoihin perustuvaan arvioon.
Arvion perustana ovat tunnetut laumat ja kahdestaan liikkuvat sudet, jotka ovat todennäköisiä pariskuntia. Laumoja löytyi tänä vuonna 10, kun viime vuonna niitä oli vielä 14.
Susipareja löytyi 19. Viime vuonna pareja oli 9 - 14, joten tässä on kasvua.
Yksinään liikkuvien susien osuus on noin 20 prosenttia susikannasta.
Huomattava osa itärajalla havaituista laumoista ja pareista liikkuu sekä Suomen että Venäjän puolella. Näistä yksilöistä Suomen keskimääräiseen susikanta-arvioon laskettiin mukaan puolet. Jos kanta-arvioon lasketaan mukaan nämä laumat kokonaisuudessaan, niin saadaan lukemaksi 140 - 150 sutta.
RKTL teki arvion yhteistyössä useiden eri tahojen kanssa. Havaintotiedot arviota varten saatiin petoyhdyshenkilöverkostolta, Metsähallitukselta, poroisänniltä, Suomen riistakeskukselta sekä rajavartijoilta.
Laajaa havaintoaineistoa tukee GPS-laitteilla merkittyjen susien antama paikkatieto reviirien rajoista. Lisäksi RKTL teki omaa maastotyötä Suomen susikannan ydinalueella eli Etelä-Kainuussa, Ylä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.
(MTV3)
Susi jakaa MTV3 Uutisten lukijoiden mielipiteet
Söi makkaratkin pitsasta? Tutkijan mukaan susiongelma on kasvanut vain tarinoissa
Lapinlahden "pihasusi" sai tappotuomion - jahti jo käynnissä