Ylilääkäri varoittaa: Toistuvista ripsienpidennyksistä jopa pysyvää haittaa

Silmätatautien ylilääkäri Tiina Leivo muistuttaa, että pidennyksien aiheuttamat haitat silmille voivat olla merkittäviä. 

Ripsienpidennysten aiheuttamat tavallisimmat terveyshaitat ovat allergisia reaktioita tai tulehduksia. Ne aiheuttaa yleensä liima, jolla irtoripset kiinnitetään omiin ripsiin.

– Liimoissa saattaa olla jopa yli 70 ainesosaa, ja tuoreessa tutkimuksessa niistä löydettiin esimerkiksi suositusarvon ylittäviä määriä formaldehydiä ja osasta jopa lyijyä. Markkinoilla on varmasti myös hyviä liimoja, mutta ongelma on, ettei niitä tutkita yhtä tarkkaan kuin terveydenhuollon valmisteita, joten valmistajillakaan oleva tutkimustieto ei ole lääketieteellistä tasoa, sanoo silmätautien ylilääkäri Tiina Leivo Terveystalosta.

Hänen mukaansa allergisten reaktioiden vaara tunnetaan aika hyvin. Vähemmän tunnettu seuraus on sen sijaan omien ripsien vaurioituminen. On olemassa alustavaa näyttöä siitä, että ripsien oma kasvu voi häiriintyä ripsienpidennysten pitkäaikaisen, vuosia kestävän käytön takia.

Ripsienpidennysten suosio on kasvanut räjähdysmäisesti myös Suomessa. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

– Ripsijuurten alueen toistuva käsittely ja omiin ripsiin kohdistuva ylimääräinen paino voi aiheuttaa pysyvää vauriota, jonka takia omat ripset eivät enää kasva. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa terveysviranomaiset ovat antaneet tästä virallisen tiedotteen yleisölle, Leivo kertoo.

Allerginen reaktio on usein raju

Ripsienpidennysten aiheuttamien allergioiden ja tulehdusten yleisyyttä ei ole Suomessa tutkittu, mutta ne ovat tavallinen näky silmälääkärin vastaanotolla. Liimojen lisäksi allergisia reaktioita on syntynyt pidennysten poistoon käytetyistä aineista.

Allergioille altistuvat erityisesti liimoja työssään käyttävät ripsienpidennysten tekijät, ja kontaktiallergian lisäksi niiden on todettu aiheuttavan jopa astmaa ja työkyvyttömyyttä. Pitkää altistusta ei kuitenkaan vaadita: jo ensimmäisen kerran otettu ripsienpidennys voi laukaista allergian.

– Allergiset reaktiot ovat usein rajuja ja aiheuttavat esimerkiksi merkittävää turvotusta silmän alueella. Silmän vetistäminen, punoitus ja rähmän eritys puolestaan kertovat tulehduksesta. Se ei aina välttämättä johdu liimasta, sillä ripsienpidennykset keräävät myös enemmän likaa ja bakteereja. Bakteeritulehdusten lisäksi ripsientyveen voi pesiytyä sieni-infektio, Leivo sanoo.


Ripsienpidennyksien aiheuttamat silmätulehdukset ovat yleisiä. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Oireet helpottuvat päivien tai viikkojen kuluessa, kun ripsienpidennykset poistetaan ja lääkitys – yleensä antibiootit – aloitetaan. Vain erittäin harvinaisessa tapauksessa tulehdus voi aiheuttaa pysyvää arpeutumista sarveiskalvoon, jos esimerkiksi käyttää piilolinssejä eikä hoida tulehdusta heti. Leivo kehottaakin hakeutumaan lääkäriin heti ensioireiden ilmaannuttua.

Ota selvää hygieniatasosta etukäteen

Ripsienpidennyksiä harkitsevan on vaikea selvittää etukäteen mahdollista herkkyyttään liima-ainesosille, mutta tekijä kannattaa valita huolellisesti ja tutustua esimerkiksi muiden asiakkaiden kokemuksiin.

– Toimenpiteessä pitää olla äärettömän hyvä hygienia, käsien pesusta ja välineistä alkaen. Ripsienpidennysten tekemistä ei ole Suomessa mitenkään säädelty, joten hygieniatason toteaminen on asiakkaan omalla vastuulla, Leivo huomauttaa.

Vaikka irtoripsiä käyttäisi vain satunnaisesti, allergisen reaktion riski on liiman takia olemassa. Tosin vähäisempi käyttö voi pienentää riskiä verrattuna jatkuvaan altistukseen. Myös ripsien kestovärjäys on riskittömämpi vaihtoehto kuin ripsienpidennykset. Turvallisin keino lisätä omien ripsien väriä ja volyymia on edelleen ripsiväri.

– Senkin valinnassa kannattaa suosia allergiatestattuja tuotteita ja noudattaa normaalia hygieniaa, esimerkiksi poistaa väri huolellisesti iltaisin ja vaihtaa tuote tarpeeksi usein uuteen. Silmätulehduksen aikana silmämeikkiä ei pitäisi käyttää ollenkaan, tai jos käyttää, meikit pitää heittää pois, Leivo muistuttaa.

Video: Silmämeikki onnistuu ilman pidennyksiäkin! Katso vinkit.

Lähde: Terveystalo

Lue myös:

    Uusimmat