Ylikonservaattori kertoo Haminan mursun nylkemisoperaatiosta: "En sanoisi, että ällöttävää – voimakas merellinen tuoksu"

Vieläkö muistat vuosi sitten kesällä julkisuuteen nousseen mursun?

Eksynyt ja epäonninen Haminan mursu – niin Luonnontieteellisessä museossa tuota luontokappaletta kuvataan. 

Isokokoinen naarasmursu oli eksynyt Suomenlahdelle ja lopulta rantautui kuivalle maalle Haminassa. Sittemmin nälkiintynyt ja heikkokuntoinen mursua oltiin kuljettamassa hoidettavaksi Korkeasaaren villieräinsairaalaan, kun sen kunto petti kuljetuksen aikana lopullisesti. 

Lue lisää: Haminan mursu hämmensi suomalaiset vuosi sitten – katso kooste legendaarisen eläimen matkasta

Nyt mursu, jonka jokaista liikettä seurattiin kesällä 2022 tiiviisti, on kaikkien ihmisten näytillä osana Helsingin Luonnontieteellisen keskusmuseon kokoelmaa. 

Prosessi Haminasta kattoon roikkuvaksi yleisömagneetiksi on ollut monivaiheinen. 

Katso jutun alussa olevalta videolta, millainen merkitys Haminan mursulla on tieteelle!

Mursusta otettiin tarkkoja mittoja ennen nahan nylkemistä

Kun mursu tuotiin Ari Puolakosken konservoitavaksi, isosta nisäkkäästä otettiin paljon erilaisia mittoja ennen varsinaista nylkytyötä. 

– Varsinkin tuo pään ympäristö: silmät, suu, sieraimet – ne on hyvä mitata ennen kuin aletaan nylkemään nahkaa eläimestä pois, Luonnontieteellinen keskusmuseon ylikonservaattori kertaa.

Puolakoski kertoo tarvinneensa tarkkoja mittoja tehdäkseen mursulle mahdollisimman autenttisen näköisen pään kipsimuotin avulla. 

– Olen valanut useampiosaisen negatiivisen kipsimuotin, jonka sisään olen valanut uretaanista positiivisen, lopullisen pään, joka taas on liitetty uretaanivartaloon.

Vartalon Puolakoski kertoo tehneensä routaeristelevyistä, joista hän veisteli mursun pitkulaisen rungon tarkkojen mittojensa mukaan.

– Liimasin niitä kymmenkunta päällekkäin ja pitkittäin, jotta siitä tuli 3,5 metriä pitkä pöytä tai paali, josta lähdin veistämään uivaa mursua.

Konservointi on Puolakosken mukaan satoja tunteja vaatinutta taiteilija työtä ilman taiteilijan vapautta. 

– Nahka ei välttämättä sopisi päälle, jos alkaisi oman pään mukaan tekemään muotoja, Puolakoski pohtii huumorin pilke silmäkulmassaan.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

"Mursussa oli voimakas merellinen tuoksu"

Sekä uros- että naarasmursuilla on suuret ylemmät kulmahampaat, siis syöksyhampaat – niin myös yksilöllä, joka keikkuu nyt Luonnontieteellisessä museossa ihmisten nähtävillä.

Puolakoski kuitenkin paljastaa, että kellertävät hampaat eivät ole aidot ja alkuperäiset. 

– Olemme vain yrittäneet kopioida oikean värin. Oikeista hampaista otettiin silikonimuotti, johon valettiin epoksihartsista hampaiden muodot, Puolakoski toteaa. 

Konservoitu mursu ei siis ole luuta, verta ja lihasta. Minne kaikki luut ja sisäelimet joutuivat? Tallessa, Luonnontieteellisen keskusmuseosta vakuutetaan.

– Luusto on säilöttynä meillä 13,5 miljoonan muun näytteet kanssa. Liha, rasva ja sisuskalut tutkimusten jälkeen bioenergiaksi, Puolakoski kertaa. 

Voisi kuvitella, että vedessä viihtyvä nisäkäs haisisi pahalle ja nahan nylkeminen olisi suorastaan ällöttävää. 

– En sanoisi, että se oli ällöttävää, mutta sanotaan, että mursussa oli voimakas merellinen tuoksu. 

– Vaatteet piti jättää muovipussissa ulos ja sieltä ne menivät suoraan pesukoneeseen, hän sanoo hymynkare kasvoillaan.

MTV Uutiset vieraili aiemmin tarkastamassa, miten isokokoisen Haminan mursun konservointi etenee.