Kuvat: Ehtaa karhua raijattiin ympäri Lahtea – eläimen täyttäminen houkutteli kymmeniä ompelemaan

Lahden Cumuluksessa nähtiin eilen tavanomaisesta poikkeava tapahtuma, jonka pääosassa oli ihan oikea karhu – joskin kuollut sellainen. Suomen Eläintentäyttäjät ry juhli nimittäin eilen 40-vuotista taivaltaan täyttämällä kokonaisen karhun.

Paikalle oli saapunut täyttäjämestari Sami Karppisen lisäksi nelisenkymmentä ihmistä, ja karhu oli houkutellut paikalle myös tusinan verran yhdistykseen kuulumattomiakin, järjestäjien iloksi runsaasti myös nuoria naisia.

– Se toi uuttakin näkemystä ja innokkuutta meidän vanhaan porukkamme, iloitsee Suomen eläintentäyttäjät ry:n puheenjohtaja Sari Mastromarino.

Nelikymppisten kunniaksi juhlaseminaariin päätettiin hankkia täytettäväksi iso nisäkäs, jotta kaikki halukkaat pääsivät osallistumaan täyttämiseen. Eläimeksi valikoitui vastikään metsästetty karhu.

Seminaarin vetäjää Sami Karppista Mastromarino kehuu erittäin osaavaksi ja kansainvälisissäkin kilpailuissa pärjänneeksi.

– Hän on erikoistunut isompiin nisäkkäisiin ja hän toi mukanaan yhden asiakastöistään, jota me sitten teimme yhdessä.

Oma kommervenkkinsä oli myös karhun saaminen paikalle. Karhua kuljetettiin Lahden kaduilla sekä ilman turkkia että jo turkin saaneena.

Karhu oli valmisteltu etukäteen

Mastromarino kertoo, että karhun sisus on uretaanivaahtoa.

Vetovastuussa ollut Karppinen oli jo etukäteen ottanut karhusta mitat ja tehnyt uretaanista valmiin aihion.

Tämän muotin päälle karhun nahkaa alettiin sovitella ennen ompelutöitä. 

Myös nahka oli ohennettu ja parkittu jo valmiiksi, joten seminaarilaiset pääsivät suoraan siihen hauskaan vaiheeseen: nahan päälle sovittamiseen ja ompelemiseen. 

– Siellä oli monta innokasta ompelijaa, ja myös uudet ihmiset olivat mukana. Kaikki tehtiin yhteistyössä, Mastromarino kertoo.

Karhusta jää vain nahka

Paljon varsinaista karhua ei täytetyssä karhussa enää ole – karvoja lukuunottamatta.

– Eläimistä itsestään lopputyöhön jää ennen kaikkea nahka. Ja nisäkkäillä nahasta kynnet ja kynnen viimeinen nivel. Jonkin verran voi jäädä jotain rustoja, itsekin eläimiä täyttävä Mastromarino kertoo.

– Tässäkin tapauksessa karhulta poistettiin kokonaan korvista rustot ja korvien kohdalle jäi vain nahkapussukka, joka sitten täytettiin. 

Jälkityötäkin on runsaasti

Täytetyssä eläimenssä on runsaasti työtä senkin jälkeen, kun nahka on saatu paikoilleen, vielä pitää muokata esimerkiksi suupielet ja kuono.

Myöhemmin, kun nahka on kunnolla kuivunut, sitä vielä asetellaan paremmin ja tarkastetaan huolellisesti, että kaikki on kohdallaan.

– Eläimessä on vielä monta tuntia työtä tämänkin jälkeen. Eläimen täyttämisessä on paljon käsityötä eikä siinä ole mitään mistä pystyisi oikaisemaan jos haluaa tehdä laatua. Siksi eläinten täyttäminen on niin aikaan vievää ja hintavaa kuin se on. Sitä ihmiset eivät usein ymmärrä, Mastromarino sanoo.

Karhun täyttäminen maksaakin useita tuhansia euroja, mutta harva itsensä pelkästään tällä työllä elättää.

– Suomessa ala ei ole vielä saanut arvostusta samalla tavalla kuin maailmalla ja se näkyy palkkioissa. Kahden käden sormilla voi laskea Suomessa ne täyttäjät, jotka tulevat toimeen pelkästään eläinten täyttämisellä. Useilla on joku toinen työ tai sivutyö.


"Moni on suuri eläinten ystävä"

Karhuntäytön lisäksi eilisessä juhlassa muistettiin myös 40 vuotta täyttäneen Suomen Eläintentäyttäjät ry:n kahdeksaa elossa olevaa perustajajäsentä, josta yksi, Raimo Lietsala, oli päässyt myös itse paikalle. 

Nyt näyttää puheenjohtajan mukaan siltä, että mukaan on tulossa myös uusia ihmisiä, etenkin nuoria naisia. Mastromarino korostaa, että harrastus ei millään tavalla ole ristiriidassa eläinystävällisyyden kanssa.

– Eläinten täyttäjistä monet ovat suuria luontoasiantuntijoita ja luonnon ja eläinten ystäviä. He tietävät paljon luonnosta ja eläimistä. Ei ole mitään ristiriitaa siinä, ettekö voisi olla eläinten ystävä, rakastaa ja arvostaa luontoa ja eläimiä, ja olla silti eläintentäyttäjä.

Lue myös:

    Uusimmat