Mainos

Yli puolet lukiolaisista ja ammattikoulukaisista kokee opintojen aiheuttaneen rahavaikeuksia

Lukio- ja ammattikouluopintojen kustannukset rasittavat opiskelijoiden ja heidän perheidensä taloutta, ilmenee Pelastakaa Lapset -järjestön kyselystä.

Lähes 60 prosenttia kyselyyn vastanneista koki, että toisen asteen opintojen kustannukset ovat aiheuttaneet taloudellisia haasteita. Noin 13 prosenttia koki, että nämä haasteet ovat suuria.

– Olen harkinnut ja jättänytkin joitain kursseja pois opinnoistani alentaakseni oppimateriaaleihin meneviä kustannuksia, kertoo eräs kyselyyn vastannut lukiolainen.

Lähes neljännes kyselyyn vastanneista arvioi, että toisen asteen koulutuksen välttämättömät kustannukset ovat olleet noin 3 000 euroa tai enemmän.

Eniten kustannuksia tulee oppikirjoista ja lukiossa vaadittavan tietokoneen ostosta. Myös tutkintomaksut ja ammatillisessa koulutuksessa tarvittavat työasut ja -välineet ahmaisevat satoja euroja.

Kustannuksista ei kerrota 

Eräs kyselyssä esiin noussut ongelma oli, että oppilaitokset tiedottavat vastaajien mukaan opintojen kustannuksista hyvin harvoin tai myöhään.

Vastaajista 85 prosenttia ilmoitti, että heidän oppilaitoksensa eivät tiedottaneet opintojen kokonaiskustannuksista.

– Yllättävät kulut, kuten parin päivän varoitusajalla ilmoitettu maksullinen liikuntatunti, saattoivat tarkoittaa, ettei perheeni syönyt pariin päivään kuin puuroa tai jätin menemättä tunnille ja arvosanani aleni, kertoo eräs kyselyyn vastannut opiskelija.

Kustannukset aiheuttavat selvityksen mukaan stressiä, ahdistusta ja häpeää. Tilanne on myös pakottanut jotkut vastaajat luopumaan harrastuksistaan, kun raha ei vain riitä.

– Olen myös joutunut lopettamaan liikuntaharrastukseni, sillä koulu syö kaikki rahat. Haluaisin yhä jatkaa rakasta monta vuotta kestänyttä harrastusta, jos vain saisin siihen rahat, eräs vastaaja sanoo.

Kyselyyn vastasi yhteensä 575 lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa opiskelevaa tai opiskellutta nuorta sekä heidän vanhempiaan.

Selvitys on osa Pelastakaa Lasten ja sen yhteistyökumppaneiden Maksuton 2. aste -kampanjaa, jossa järjestöt vaativat kansalaisaloitteella aidosti maksutonta toisen asteen koulutusta kaikille.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.