Ainakin 24 ihmistä kuoli Gazassa Israelin tulituksessa keskiviikkona, kertoivat gazalaisviranomaiset.
Gazan terveysministeriö kertoi ainakin 21 ihmisen kuolleen useissa eri iskuissa. Ministeriön mukaan uhrien joukossa oli kolme lasta. Lisäksi kymmeniä haavoittui.
Gazan väestönsuojeluviranomaiset puolestaan kertoivat kahden ihmisen kuolleen Gazan kaistan keskiosassa telttaan osuneessa iskussa. Lisäksi yksi ihminen kuoli Gazan kaupungissa tehdyssä iskussa.
Israelin asevoimat sanoi aloittaneensa iskut sen jälkeen, kun maan joukkoja kohti oli tulitettu.
Israelin ja äärijärjestö Hamasin välinen aselepo eteni tammikuussa toiseen vaiheeseen, jonka on tarkoitus sisältää muun muassa Hamasin riisuminen aseista sekä Israelin sotilaallinen vetäytyminen Gazasta.
Osapuolet ovat toistuvasti syyttäneet toisiaan aselevon rikkomisesta.
Kuolleiden joukossa ensihoitaja
Gazan eteläosassa sijaitsevassa al-Mawasissa tehdyssä iskussa kuoli myös ensihoitaja. Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto (IFRC) kertoi, että ensihoitaja surmattiin, kun hän oli suorittamassa ihmishenkiä pelastavia humanitaarisia tehtäviä.
– Humanitaarisia työntekijöitä ja hoitohenkilökuntaa on kunnioitettava ja suojeltava kaikkina aikoina sen varmistamiseksi, että ihmishenkiä pelastava apu tavoittaa apua tarvitsevat ihmiset, liitto painotti.
Israelin asevoimien mukaan yksi sen keskiviikkona tekemä isku kohdistettiin Etelä-Gazassa Hamasin komentajaan, joka johti hyökkäystä kibbutsiin 7. lokakuuta 2023.
Israelin asevoimat sanoi olevansa tietoinen raporteista, joiden mukaan isku osui siviileihin ja lääkintähenkilöstöön kuuluvaan ihmiseen. Asevoimat sanoi tehneensä toimia "vähentääkseen siviileille aiheutunutta vahinkoa mahdollisimman paljon".
