Venäjä sanoo vetäneensä Ukrainan rajan tuntumasta takaisin yli 10 000 sotilasta
Venäjän asevoimien mukaan joukkoja vedettiin harjoituksista muun muassa Krimin niemimaalta.
Venäläisen uutistoimisto Interfaxin mukaan Venäjä on vetänyt takaisin yli 10 000 sotilasta Ukrainan vastaiselta rajalta, jossa nämä olivat Venäjän mukaan harjoittelemassa noin kuukauden ajan.
Jouluyönä asiasta uutisoinut Interfax kertoo tiedon olevan peräisin Venäjän asevoimilta. Myös Venäjän puolustusministeriö sanoo, että joukkoja on siirretty, kertoo uutistoimisto AFP. Asiasta uutisoi myös uutistoimisto Reuters.
Asevoimien mukaan joukkoja vedettiin harjoituksista muun muassa Ukrainan rajan kaakkoispuolen alueilta sekä Krimin niemimaalta, jonka Venäjä liitti itseensä vuonna 2014 kansainvälisen oikeuden vastaisesti.
Venäjän Ukrainan vastaiselle rajalleen sijoittamat joukot ja kalusto ovat herättäneet epäilyjä Ukrainaan hyökkäämisestä. Venäjä on kiistänyt hyökkäyssuunnitelmat ja vaatinut länsimailta turvallisuustakeita siitä, ettei sotilasliitto Nato laajene itään.
Venäjän asevoimien komentaja: Meillä ei ole aggressiivisia aikeita
Interfaxin mukaan Venäjän asevoimien komentaja, kenraali Valeri Gerasimov on sanonut, ettei Venäjällä ole aggressiivisia suunnitelmia Ukrainaa kohtaan.
Julkisesti esitetyt arviot Ukrainan rajan tuntumaan siirrettyjen venäläisjoukkojen määristä ovat vaihdelleet useista kymmenistätuhansista yli 100 000:een. AFP kertoo, että Ukrainan arvion mukaan sotilaita olisi nyt noin 104 000.
Venäjän mukaan sillä on täydet oikeudet siirrellä joukkojaan omalla alueellaan siten kuin parhaaksi katsoo.
Venäjä on useiden vuosien ajan käynyt Ukrainaa vastaan välillistä konfliktia tukemalla Ukrainan itäosien separatistitaistelijoita.
Jouluaattona maiden välejä kiristi Ukrainan Lvivin kaupungissa Venäjän konsulaattiin tehty polttopulloisku, jota Venäjä luonnehti terroriteoksi. Iskussa ei loukkaantunut kukaan. Lvivin poliisi tutkii tapahtunutta huliganismina, kertoivat uutistoimistot.
Lue myös: Ruotsin armeija nostanut valmiuttaan Venäjän ja Ukrainan tilanteen vuoksi: "Emme istu ja odota"
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää