Yleisurheilun jättivaltiossa kuohuu – urheilijat jäämässä ilman MM-kisapaikkaa kutsusta huolimatta: "Meitä kohdellaan kuin paskaa"

Iso-Britannian yleisurheilijat saattavat jäädä ilman MM-kisapaikkaa kutsusta huolimatta, sillä maa on asettanut erittäin tiukat kriteerit yleisurheilun MM-kisoihin pääsemiseksi. Päätös on aiheuttanut suuttumusta urheilijoissa.

400 metrin aitajuoksija Lina Nielsen on yksi Iso-Britannian urheilijoista, joka tulee saamaan kutsun MM-kisoihin rankingsijoituksen perusteella. Hän on sijalla 27. tilastoissa ja mukaan otetaan 40 urheilijaa. Nielsen on juossut kuuden sadasosan päähän MM-rajasta.

– Meitä kohdellaan kuin paskaa. Tunnen oloni ryöstetyksi, Nielsen totesi The Guardianille.

Iso-Britannian lajiliitto vaatii kuitenkin, että urheilijat ovat rikkoneet MM-rajan, jotta heidät nimettäisiin mukaan kisakoneeseen. Ainoa poikkeus on nuoret lupaukset, joilla on mahdollisuus tulevaisuudessa olla mitaleilla. Sen vuoksi vähintään 19 brittiurheilijaa jää pois MM-kisoista. Heidän paikkansa ottavat rankingissa alemmalle sijoille yltäneet urheilijat.

Pika-aituri Josh Zeller juoksi viime vuonna Eugenen MM-finaalissa viidenneksi, mutta nyt edessä on jääminen kotiin.

– Se on perseestä. Koko systeemi muuttui, koska tarkoituksena oli päästä MM-kisoihin ranking-pisteillä. Minusta tuntuu siltä, kuin minut olisi ryöstetty. Olin finaalissa viime vuonna ja nyt en edes pääse mukaan, Zeller sanoi The Guardianille.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto muutti aiemmin karsintasysteemiä, minkä myötä noin puolet MM-kisoihin pääsevistä urheilijoista tulisivat ranking-järjestelmän kautta ja puolet huomattavasti kovempien MM-rajojen kautta.

Britannian yleisurheiluliitto on viime vuosina ollut suurissa talousvaikeuksissa. Osa Britannian urheilijoista on valmiina maksamaan lennot ja majoitukset itse, jotta he pääsisivät MM-kisoihin. Tämä ei kuitenkaan riitä lajiliitolle. 

Lue myös:

    Uusimmat