Yleisen kolesterolilääkkeen hinta noussut huimasti – lääkettä myös huonosti saatavilla

Kolesterolilääkkeitä käyttää yli miljoona suomalaista. Nyt niiden saatavuudessa on ongelmia, jotka samalla nostavat myös lääkkeiden hintaa.

Kohonneen kolesterolin hoidossa yleisesti käytetyn, rosuvastatiinia sisältävän lääkkeen hinnoittelussa on suurta vaihtelua.

Lääkeyhtiö Sandozin kolesterolilääkkeen hinta on moninkertaistunut muutamassa kuukaudessa. 

Kun viiden milligramman lääkkeen 100 kappaleen pakkauksen hinta oli lääkkeiden hintalautakunnan mukaan 1. toukokuuta noin viisi euroa, syyskuussa se maksoi Suomen Apteekkariliiton mukaan yli 30 euroa. Kela-korvattuna lääke maksaa noin 20 euroa.

Esimerkiksi lääkeyhtiö Ratiopharmin vastaavan lääkepakkauksen hinta on tällä hetkellä alle 10 euroa.

Jos lääke ei olisi Kela-korvattava, saisi lääkeyritys määritellä sen hinnan vapaasti. Lääkkeiden hintalautakunta määrittelee korvattaville lääkkeille enimmäistukkuhinnan, jonka puitteissa lääkeyritykset voivat asettaa lääkkeen markkinahinnan.

Saatavuusongelmat nostavat hintaa

Yksi syy Sandozin lääkkeen hintaan voivat olla sen saatavuusongelmat. 

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean tietojen mukaan Sandozin ja Ratiopharmin lisäksi muun muassa lääkeyhtiö Orionin maahantuomalla lääkkeellä on ongelmia saatavuudessa, erityisesti viiden, mutta myös kymmenen milligramman tableteissa. Lääkeyritykset ilmoittavat itse tiedot saatavuushäiriöistä Fimeaan.

– Varsinkin viiden milligramman vahvuudessa näyttää nyt olevan paljonkin saatavuushäiriöitä. Mutta muiden vahvuuksien osalta tilanne onkin sitten melko normaali, kertoo STT:lle Fimean valvonnan ja saatavuuden yksikön päällikkö Timo Mauriala.

Rosuvastatiinin muut myynnissä olevat vahvuudet ovat 10, 20 ja 40 milligrammaa. Maurialan mukaan 10 milligramman valmiste on Suomessa kaikkein käytetyin vahvuus.

Kolesterolilääkkeiden käyttö on kasvanut. Kelan mukaan viime vuonna Suomessa kolesterolilääkkeitä käytti yli miljoona ihmistä. Vielä vuonna 2016 määrä oli alle 700 000.

Sandoz ei ole toistaiseksi kommentoinut asiaa STT:lle.

Orionin saatavuuskatkos ongelmien takana

Mauriala kertoo, että saatavuusongelma koskee rosuvastatiinin kaikkia rinnakkaisvalmisteita.

– Viiden milligramman valmisteen osalta taitaa olla niin, että jokaisella valmistajalla on tällä hetkellä häiriöitä saatavuudessa.

Sandoz, Ratiopharm ja Orion ovat ilmoittaneet Fimealle, että viiden milligramman tabletissa saatavuusongelmia on sekä 30:n että 100 tabletin pakkauksissa. 

Sandozin 10 milligramman tablettien 30 kappaleen pakkausten saatavuushäiriön arvioidaan kestävän elokuun puolivälistä vuoden loppuun, Ratiopharmin vastaavan lääkkeen puolestaan syyskuun alkupuolelta marraskuun loppuun. 

Ratiopharmin 100 kappaleen pakkauksen saatavuuden on ilmoitettu olevan epävarmaa elokuun alkupuolelta joulukuun alkuun.

Rosuvastatiinin saatavuusongelmat ovat jatkuneet jo pidempään, kertoo STT:lle lääkevalmistaja Teva Finlandin toimitusjohtaja Tommie Jern. Teva omistaa Ratiopharmin, joka on yksi rosuvastatiinia myyvistä lääkeyhtiöistä.

Jernin mukaan markkinajohtaja Orionilla oli saatavuuskatkos, minkä vuoksi lääkkeen kysyntä kasvoi muun muassa Tevalla.

– Meillä on kysyntä kasvanut todella paljon, koska markkinajohto oli pois markkinasta ja on osittain edelleenkin.

Tuotantokapasitteetti ei ole aina pystynyt reagoimaan lisääntyneeseen kysyntään.

– Olen ehkä vähän jäävi, mutta mielestäni olemme nyt aika hyvin pystyneet nostamaan kapasiteettia, Jern arvioi.

Valmistus Aasiassa, Intiassa ja Kiinassa

Fimealta kerrotaan STT:lle, että lääkkeitä, joiden vaikuttava aine on rosuvastatiini, on Suomessa kaupan eri vahvuuksina yhteensä 34 valmistetta. 

Myyntilupien haltijat ovat ilmoittaneet, että näistä 18:lla on tällä hetkellä saatavuushäiriöitä. Valmisteella viitataan tietyn nimisen lääkkeen vahvuuteen, esimerkiksi Rosuvastatinin viiden milligramman tablettiin.

Maurialan mukaan yleisesti ottaen on niin, että valtaosa lääkkeen valmistuksessa tarvittavista aineista eli vaikuttavien aineiden ja myös apuaineiden valmistus on keskittynyt vahvasti Aasiaan, Intiaan ja Kiinaan.

– Kun jonkinnäköinen häiriö matkalle tulee, se heijastuu hyvin äkkiä loppukäyttäjälle.

Jos omaa lääkevahvuutta ei apteekista löydy, kannattaa Maurialan mukaan ottaa yhteyttä hoitavaan lääkäriin ja keskustella siitä, mikä olisi järkevin tapa jatkaa lääkehoitoa.

Korkean kolesterolin hoitoon tarkoitetuissa lääkkeissä on tarjolla hänen mukaansa monia vaihtoehtoja. Saatavilla on vastaavia lääkkeitä, joissa ei ole käytetty statiineja.

Mauriala kertoo, että statiinit, joihin rosuvastatiini kuuluu, ovat niin sanotusti perinteisempiä ja pidempään markkinoilla olleita lääkkeitä kolesterolin hoidossa. 

Tämä selittää osaltaan sitä, että rosuvastatiinista on tullut korkean kolesterolin hoidossa ikään kuin peruslääke.

Katso myös: Onko kolesterolin laskuun oikotietä?

Lue myös:

    Uusimmat