Yle: Yöjuna otti hatkat ja jätti matkustajia kyydistä – perhe hyppäsi liikkuvaan junaan

Rovaniemeltä Helsinkiin matkalla ollut yöjuna aiheutti hämmennystä Kemin asemalla jätettyään osan matkustajista laiturille, kertoo Yle. Kyydistä jääminen tiesi pitkää odotusta.

Juna saapui poikkeuksellisesti laiturille kaksi, koska laiturilla yksi odotti pohjoiseen matkalla ollut juna. Ylen mukaan laiturin vaihdoksesta tuli kuulutus, ja Kemistä junaan aikovat matkustajat lähtivät kohti kakkoslaituria.

Joidenkin siirtymisaika kuitenkin loppui kesken. Ylen mukaan juna nimittäin sulki yllättäen ovensa ja lähti liikkeelle, vaikka osa ihmisistä oli vasta nousemassa junaan.

Ylen toimittaja ehti kyytiin viime hetkellä. 

– Konduktööri vihelsi junan lähteväksi pari minuuttia ennen lähtöaikaa, vaikka laiturilla oli vielä runsaasti junaan pyrkiviä ihmisiä, jotka hän kyllä huomasi, toimittaja Jenni Mehtonen kertoo Ylen jutussa.

Mehtosen mukaan kymmenkunta ihmistä jäi asemalle. Osa heistä hakkasi junan ovea nyrkeillä ja yksi perhe hyppäsi liikkuvaan junaan saatuaan oven auki.

VR:stä kerrotaan Ylelle, että VR:n tietojen mukaan juna olisi lähtenyt liikkeelle kaksi minuuttia lähtöajan jälkeen. Ylen mukaan VR pahoittelee tapahtunutta ja lupasi kuljettaa Kemiin jääneet matkustajat seuraavalla junalla eteenpäin makuupaikoilla.

Jonkin aikaa ihmiset kuitenkin joutuivat odottelemaan, sillä seuraava juna saapui Kemiin vasta puoli yhdentoista jälkeen illalla, kun aikaisempi juna lähti matkaan jo illalla puoli kahdeksan aikaan.

Lue myös:

    Uusimmat