Mainos

Yle: Jesse Puljujärvi jättämässä MM-kisat väliin – "Kaksi kesää mennyt hukkaan"

1:19

Edmonton Oilersia edustava hyökkääjä Jesse Puljujärvi arvelee Ylen haastattelussa, ettei ole käytettävissä Leijonissa kevään MM-kisoissa.

Jutun videolla kuvaa Puljujärven väkevästä sisääntulosta MM-jäille vuosi sitten.

Oilers ei selviä NHL:n pudotuspeleihin, joten Puljujärvi voisi olla yksi potentiaalinen vahvistus Lauri Marjamäen valmentamalle Leijonille.

Puljujärvi on tuttu kaveri Marjamäelle Kärpät-ajoilta, ja hyökkääjä oli mukana MM-kisoissa vuosi sitten. Tehosarake jäi tuolloin avaamatta.

Tänä keväänä 19-vuotiasta laituria ei todennäköisesti kisoissa nähdä. Puljujärvi totesi Ylen haastattelussa miettivänsä vielä turnausta, mutta on kallistumassa selvästi poisjäännin kannalle. 

– Sehän siinä on, että jos tuonne lähtee, niin se on kuusi viikkoa pois harjoittelusta. Minulla on kuitenkin mennyt tuossa kaksi kesää nyt hukkaan noiden leikkausten vuoksi, niin olisi kiva saada hyvä kesä alle. Voisi huilata hieman ja alkaa sitten kirkkaalla mielellä harjoitella tulevaa varten, Puljujärvi kommentoi Ylelle.

Puljujärvi aikoo harjoitella ensi kesänä kotiseudullaan Oulussa.

– Koti on siinä lähellä ja kaikki kuviot tuttuja ja turvallisia, ei tarvitse sitten stressata mistään muusta. Henkiselle puolelle on tärkeä juttu päästä takaisin Ouluun.

Puljujärvi on pelannut tällä kaudella 61 NHL-ottelua tehoin 12+8=20.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.