Yksityinen tieraha kiinnostaa liikenneministeriä – jos se tukee vientiä

Valtaväylät mahdollisia kohteita eläkerahoille 2:03

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner toivottaa eläkerahan tervetulleeksi infrahankkeisiin. Työeläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio kertoi eilen MTV Uutisten haastattelussa, että yhtiö olisi olisi valmis käyttämään jopa satoja miljoonia euroja liikennehankkeisiin.

– Haemme investoinneille rahoitusratkaisuja ja siitä näkökulmasta olen aina kiitollinen, kun saamme uusia aloitteita ja uusia näkökulmia, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.)

Ministeri uskoo, että eläkerahan myötä liikenneväylien rakentamiseen saataisiin myös EU-rahoitusta.

– Jos hankkeessa on mukana esimerkiksi eläkerahaa, on myös hyvin todennäköistä, että EU on mukana rahoittamassa ja silloin ehkä veronmaksajan osuus saadaan pienemmäksi, sanoo Berner.

EU-rahan kotiuttaminen Suomen infraan innostaisi myös hallituskumppani perussuomalaisia.

– Hallitusohjelmassa on sovittu, että etsimme uusia rahoitusmalleja ja näiden hankkeiden kohdalla se on äärimmäisen tärkeää siksi, että saisimme EU:lta pikkasen omiamme takaisin, toteaa eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Ari Jalonen (PS).

Ministeri Berner arvioi, että tarpeeksi vilkkaita kohteita saattaisi löytyä eri puolilta maata. Pääasia olisi, että hankkeilla tuettaisiin vientiä.

– Ne voisivat olla sellaisia hankkeita, joissa me pääsemme esimerkiksi osaksi arktista ulottuvuutta tai missä voimme kytkeä Suomea osaksi manner-Eurooppaa tai missä voidaan ajatella poikittaista kytkettävyyttä esimerkiksi Norjan, Ruotsin ja Venäjän välille.

Tunneli Tallinnaan?

– No, tunneli Tallinnaan kiinnostaa valtavasti meidän eteläisiä naapureitamme ja meidänkin on pohdittava, millä tavalla Rail Balticaa ja niitä investointeja voitaisiin hyödyntää.

Rahoitusmallin pulma on se, miten tuotot kerätään. Tietullit ovat myrkkyä autoilijoille. Jo nyt erilaisilla veroilla tieliikenteestä kerätään noin kahdeksan miljardia euroa.

– Jos siihen luodaan joku uusi maksuelementti, silloin pitää katsoa kokonaisuutta, että maksut eivät kerry liian isoiksi, sanoo Jalonen.

Tieliikenteen rahoitusmalli pitäisi siis laittaa totaaliseen remonttiin.

– Voisiko se perustua enemmän tietoon ja käyttöön vai olla niin kuin se on nyt, kun se perustuu autoveroon ja polttoaineverotukseen.

– On aivan selvää, että ei voi olla sekä että, vaan tarvitaan muunlaista tulojärjestelmää. Sen pohtiminen onkin sitten isompi kokonaisuus.

Laajasta vyyhdistä muistuttaa myös Jalonen.

– Budjettirahoitteisesti Suomen valtio saa äärettömän halvalla lainarahaa tällä hetkellä, eli tuottomekanismin pitäisi toimia niin, ettei tien rakentaminen tule kalliimmaksi uudella järjestelmällä.

Lue myös:

    Uusimmat