Yksinhuoltaja Anja ei voinut jättää pieniä lapsia kesäksi yksin kotiin, jätti hakematta työpaikkaa ja sai karenssin – "Yhdestä erehdyksestä rangaistaan kovalla kädellä"

Kyykytetäänkö työttömiä? 7:15

Yksinhuoltajaäiti Anja eli kesän ilman työttömyystukea, koska hän ei hakenut työpaikkaa, jota ei olisi voinut ottaa vastaan.

Kyykytetäänkö työtöntä Suomessa? Katso keskustelu yllä! 

Espoolainen Anja, 44, oli vuosi sitten kesäkuun alussa jäämässä koulunkäyntiavustajan määräaikaisen työsuhteen jälkeen työttömäksi ja ilmoittautui jo toukokuussa työttömäksi työnhakijaksi.

Anja sai kolme työtarjousta työvoimatoimistosta hyvinkin nopeasti. Työtarjoukset lähetettiin kahdesta kolmivuorotyöstä ja yhdestä työstä, joka oli pääsääntöisesti päivätyötä, mutta siihen kuului myös kaksivuorotyötä.

Anja koki hänelle osoitetut työtarjoukset elämäntilanteen kannalta mahdottomaksi, sillä hän olisi joutunut jättämään yksinhuoltajaäitinä 5-, 7- ja 9-vuotiaat lapsensa päivisin yksin kotiin. Kesäloma oli juuri alkamassa eikä lapsille ollut työn vastaanottamiseksi tarvittua hoitopaikkaa niin lyhyellä aikataululla.

Kuomittava elämäntilanne aiheutti unohduksen

Anjalla ei myöskään ollut varaa palkata lapsilleen hoitajaa ja Anjan ainut tukiverkoston jäsen, äiti, oli sairastunut vakavasti.

Soitettuaan työvoimatoimistoon hän kaksi kolmesta työtarjouksesta peruttua.

– Elämäntilanteeni oli tuolloin hyvin kuormittava ja unohdin vastata tarjoukseen määräaikaan mennessä.

– Kerroin työkkärille, että unohdin hakea työtä, mutta sanoin, että en olisi muutenkaan voinut ottaa työtä vastaan, sillä minun olisi ollut mahdotonta järjestää lapsille päivähoitoa ennen työn alkua.

Kesä ilman tuloja

Hakemukseen vastaamatta jättäminen aiheutti 60 päivän karenssin. Käytännössä Anja ja kolme lasta joutuivat elämään heinäkuun ja elokuun ilman tuloja.

– Elimme hyvin niukasti. Selvisimme lainaamalla äidiltäni rahaa sekä elatusmaksuilla. Yritin selittää asiaa työvoimatoimistolle, mutta silti jouduimme taloudelliseen ahdinkoon. Mielestäni yhdestä erehdyksestä rangaistaan kovalla kädellä.

Anja kokee työvoimatoimiston päätöksen karenssista kohtuuttomaksi, koska hän ei pahantahtoisuuttaan jättänyt hakemuksen vastaamatta.

– Minulla oli uusi työsopimus allekirjoitettuna jo 10.7. työstä, joka alkoi syyskuussa. Hankin siis itse aktiivisesti töitä ja sainkin niitä nopeasti.

– Olen kunnollinen ihminen enkä ole halunnut käyttää yhteiskuntaa hyväksi, minun mielestäni työttömyystuki olisi kuulunut minulle sen kesän ajalta.

Työtarjouksiin on reagoitava

Palvelupäällikkö Helena Stenroos Uudenmaan työvoimatoimistosta kertoo, että työtarjoukseen on reagoitava, vaikka se ei tuntuisi itselle täysin sopivalta.

– En tietysti voi kommentoida yksittäistapausta, mutta tämän kaltaisessa tapauksessa on mahdollista, että työnantajan kanssa olisi voinut neuvotella työn tekemisen ajankohdasta.

Stenroos muistuttaa, että työnantajaan kannattaa ottaa yhteyttä silloinkin, kun työpaikka ei tunnu itselle syystä tai toisesta sopivalta.

– Voi olla, että työpaikalla on muitakin työtehtäviä avoinna tai joskus yhteydenotto saattaa poikia myöhemmin muita tarjouksia työnantajalta.

Inhimillinen erehdys ei käy perusteena

Stenroos kertoo, että työvoimatoimistolle inhimillinen erehdys ei käy hakematta jättämisen perusteena. Vuorotyön sopimattomuus elämäntilanteen vuoksi on sen sijaan harkittavissa oleva asia.

– Näitä asioita harkitaan aina tapauskohtaisesti. Työttömyysturvan saamisen edellytys on, että on valmis ottamaan vastaan kokoaikatyötä. Vuorotyöstä ei ole erikseen määritelty.

– Elämäntilanne on joissain tapauksissa pätevä syy olla ottamatta vastaan työtä.

"Kuinka olisin järjestänyt tämän niin nopeasti?"

Anja valitti päätöksestä myös sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaan. Lautakunta piti kuitenkin työvoimatoimiston päätöksen voimassa.

Lautakunnan mielestä Anja ei osoittanut riittävästi perusteluja sille, miksi hän ei voinut ottaa vastaan vuorotyötä.

Anja oli valituksessaan muun muassa kertonut, että hänellä ei ollut taloudellisesti mahdollista hankkia lastenhoitajaa ja lasten isä ei ollut halukas auttamaan tilanteessa.

– Lapset ovat juuri kokeneet eron ja elävät jo kahta kotia, heidänkin psyykettään pitää ajatella. Ei yhtä lasta voi jättää vuoropäiväkotiin ja kahdelle muulle todeta, että saatatte joutua olemaan yksin kotona, kun en voi järjestää hoitajaa.

– Päätöksissä pitäisi voida tarkastella perheen kokonaistilannetta. Minä haluaisin tietää, kuinka he ajattelevat, että olisin järjestänyt tämän niin nopeasti?

Anjan nimi on muutettu.

Lue myös:

    Uusimmat