Yksinäisyys piinaa miehiä, mutta avuntarvetta voi olla hankala myöntää – yksi asia olisi "ensisijaisen tärkeää"
Yksinäisyys ja yhteisöllisyyden puute piinaavat miehiä, jotka eivät aina osaa hakea ongelmiinsa myöskään apua. Tukea tarjoavat muun muassa Poikien talot.
Nuorten miesten voi olla hankalaa navigoida yhteiskunnan asettamien haasteiden parissa.
Joillekin haasteita tuottaa yhteisön löytäminen, osalle sosiaalisen median tarjoama kuvasto miehen mallista.
Poikien ja miesten tukena on esimerkiksi Miessakit ry, mutta muutoksia kaivataan myös niin yhteiskunnallisella kuin kaikkien päivittäisen käytöksen tasolla.
Viiden jälkeen vieraili Helsingin Poikien talolla. Katso yllä olevalta videolta, minkä takia toimintaan hakeudutaan, mitä talolla tehdään ja mitä tarkoittaa poikakoodi. Koko Viiden jälkeen -haastattelun voit katsoa artikkelin lopusta löytyvältä videolta.
Avunhakemisen kulttuuri puuttuu
Miessakit ry:n kehittämis- ja koulutuspäällikkö Joonas Kekkonen kertoo Viiden jälkeen -haastattelussa, että miesten yksinäisyys sekä haasteet sosiaalisten suhteiden muodostamisessa ovat hyvin ajankohtaisia ongelmia, jotka vaikuttavat jopa miesten eliniän ennusteeseen Suomessa.
– Meillä ei ole oikein sellaista avunhakemisen kulttuuria. Miehet eivät osaa nuorenakaan myöntää ongelmia, tunnistaa ongelmia eikä hakea niihin apua, Kekkonen sanoo.
Ilmiöstä ei Kekkosen mukaan pidä syyttää kuitenkaan vain miehiä, sillä Suomessa ei ole myöskään varsinaisesti miesten auttamisen kulttuuria.
– Miesten ongelmia ei myöskään tunnisteta, tunnusteta, eikä niihin ongelmiin ole välttämättä juuri kaikkein tehokkaimpia auttamiskeinoja.
Yksi keskeinen keino auttaa miehiä on Kekkosen mukaan osallisuus.
– Se tunne, että kuuluu johonkin yhteisöön ja kykenee toimimaan siellä arvostettuna jäsenenä, Kekkonen toteaa.
"Aivan ensiarvoisen tärkeää"
Kekkosen mukaan ongelmien vähättelyllä voi olla vakavatkin seuraukset.
– Esimerkiksi miesten syöpäkuolleisuuden osana on osittain se, että miehet eivät myönnä ongelmia, vähättelevät ongelmia ja sitten kun he hakevat niihin apua, niin muut eivät oikein ota heidän kertomaansa todesta, koska he eivät osaa aina kertoa niistä oireista palvelujärjestelmän mukaisesti.
Läheisten merkitys apuun hakeutumisessa on tärkeää.
– Miehille on hyvin tyypillistä, että kun aluksi myönnetään ongelma ja sitten jos kukaan ei sano "ihan totta, haepa apua", niin he alkavat mielessään pitämään sitä yhä vähäpätöisempänä ja kertoa itselleen tarinaa, jossa se ongelma vähenee ja vähenee, eikä siihen tarvitsekaan hakea apua. Kun toinen lähtee mukaan ja auttaa avun hakemisessa, niin se on aivan ensisijaisen tärkeää.
Katso alta löytyvältä videolta, mitä konkreettisia keinoja jokaisella olisi tukea paremmin miehiä.
Katso myös: Mistä nuoret miehet saavat nykyään miehen mallin?
Uusimmat
-
23:10
Israelin presidentti: Iran on Israelille jatkuva uhka – MTV seuraa
-
22:56
Tässä on illan oikea lottorivi
-
22:54
MTV Tel Avivissa: Israel valmistautumassa kostoiskuun Irania vastaan – "Siitä tulee tehokas"
-
22:51
Arttu Hyryn NHL-kohtalo selvisi
-
21:42
Uutta tietoa pelottavasti tuupertuneesta AC Oulun pelaajasta – tutkimuksista huojentava viesti
-
21:39
Poliisilla etsintä käynnissä kadonneen naisen löytämiseksi Salossa
-
21:39
SM-liigaluotsi ärähti tuomaritoiminnasta – "Uudet säännöt on heitetty romukoppaan"
-
21:36
Keuhkosyövän etenemistä hidastavalle lääkekokeilulle suitsutusta: ”Syöpätutkimuksen kulta-aika”
-
21:20
Mönkijä kaatui kuljettajan päälle kohtalokkain seurauksin Kotkassa
-
21:09
Raimo Helminen ruoski itseään
-
21:00
Masked Singer Suomi -paljastus löi etsivät ällikällä
-
20:41
Upea paluuottelu pisti HIFK-vahdin koville – "Olin niin hapoilla, etten tiedä mitä tapahtui"
-
20:33
Pelottava tilanne Veikkausliigassa: AC Oulun pelaaja tuupertui maahan – ambulanssi kentälle
-
20:25
SM-liigakapteenilta tuskainen purkaus joukkueensa tilanteesta – "Ollaan aika syvällä"
-
20:07
Museot ihmeissään: Yleisöä pitäisi houkutella ja samalla tukea höylätään
-
20:06
Prahan NHL-pelissä kylmäävä taklaustilanne – Erik Haula alusti upean merkkipaaluosuman
-
20:03
Raastaako kumppanin sänki ihosi ruvelle? Älä tee tätä virhettä
-
20:00
Vuosi sitten rakastuneet maajussi-Sami ja Elina edistävät suhdettaan: "Meidän talven suunnitelma"
-
19:34
SM-liigassa ruma murskatappio – ruotsalaisvalmentajan joukkue kyntää karulla tavalla
-
19:33
Missä kaikki ovat? Tutkijat simuloivat mahdollisten muukalaissivilisaatioiden kehitystä ja päätyivät synkkään tulokseen
-
Lataa lisää