Yksi kuoli ja neljä loukkaantui vakavasti kirkkoampumisessa Kaliforniassa – paikallaolijat sitoivat ampujan jatkojohdolla

Kaliforniassa yksi ihminen on kuollut ja neljä loukkaantunut vakavasti joukkoampumisessa kirkossa Laguna Woodsissa Los Angelesin kaakkoispuolella, kertovat viranomaiset.

Ihmiset olivat juuri tulossa jumalanpalveluksen jälkeiseen tilaisuuteen sunnuntaina iltapäivällä paikallista aikaa, kun paikalla ollut mies avasi tulen.

Osa paikalla olleista pääsi käsiksi ampujaan ja sai hänet sidottua jatkojohdolla. Miehellä oli hallussaan ainakin kaksi asetta.

Ampujan uhrit ovat 66–92-vuotiaita ja taiwanilaista syntyperää. Ampumisesta epäilty on kuusikymppinen aasialaismies. Hänen motiivistaan ei heti ollut tietoa.

Kirkkoampuminen tapahtui vain päivä sen jälkeen, kun kymmenen ihmistä kuoli ja kolme muuta haavoittui ampumisessa ruokakaupassa Buffalossa New Yorkin osavaltiossa. Teosta epäilty on 18-vuotias, ja alustavien tietojen mukaan kyseessä oli rasistinen viharikos. Lähes kaikki Buffalon uhrit olivat mustia.

–  Nämä ovat järkyttäviä uutisia vain päivä Buffalon ampumisen jälkeen. Ei tämän pitäisi olla meidän uusi normaalimme, sanoi edustajainhuoneen demokraattijäsen Katie Porter.

Lue myös:

    Uusimmat