Ensimmäinen suora Tanssii Tähtien Kanssa -lähetys oli Tanssiraadin silmään monipuolinen.
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman suorat lähetykset alkoivat sunnuntaina 7. syyskuuta, jolloin tähtiparit esittelivät ensi kerran taitonsa tanssiparketilla.
Huomenta Suomen Tanssiraadissa ruodittiin seuraavana aamuna sitä, miltä tanssit vaikuttivat. MTV Uutisten viihdetoimittajien Katja Lintusen ja Aino Hailin mukaan ensimmäisestä lähetyksestä erityisesti mieleen jäi parien väliset tasoerot.
– Se ehkä yllätti tänä vuonna, mutta se tarkoittaa sitä, että tänä vuonna nähdään paljon kehityskaaria, Lintunen mietti.
Yllätyksiä iltaan mahtui myös. Lintunen nosti esille 203 senttimetrisen ex-kiekkoilijan Marko "Mörkö" Anttilan ja kertoi hämmästyneensä eniten hänen taidoistaan. Haili kertoi olevansa kuitenkin eri mieltä. Tähtiparien julkistustilaisuudessa Anttila oli pohtinut Hailille, että mikäli hänen pitkät raajansa saadaan tottelemaan, voi hänen tanssinsa näyttää hyvinkin näyttävältä.
