Huomenta Suomen Tanssiraadissa viihdetoimittajat Katja Lintunen ja Aino Haili kertoivat vaikuttuneensa ensimmäisestä suorasta Tanssii Tähtien Kanssa -lähetyksestä.
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman suorat lähetykset alkoivat sunnuntaina 8. syyskuuta, ja tuolloin 17. tuotantokauden uudet tähtiparit pääsivät ensimmäistä kertaa korkkaamaan TTK-parketin.
Tanssiraati kokoontui Huomenta Suomen nojatuoleille raatimaan ensimmäisen suoran lähetyksen annin. MTV Uutisten viihdetoimittajat Katja Lintunen ja Aino Haili olivat yhtä mieltä siitä, että kausi lähti liikkeelle vakuuttavasti.
– Itsehän olin siellä studiolla eilen melkeinpä koko päivän, ja jotenkin kun menin sinne, niin vastaan tuli sellainen hirveän kiva tunnelma. Jotenkin aika sellainen letkeä ja rento, ei ollut sellainen fiilis, että siellä olisi liian tosissaan ainakaan otettu ja turhan paljon ehkä jännitetty sitä, vaikka varmasti sitä jännitystä olikin ilmassa, Haili kertoi.
– Huomasin tällä kaudella sen eron, että yleisö oli hyvin äänekästä. Aikaisemmin ei ole ihan tällaista huomannut, siellä kuului buuaksia, mutta myös tosi paljon kannustamista. Mielestäni oli hyvin virkistävää, Lintunen arvioi.

