YK:n mukaan huthit ottivat Jemenissä sunnuntaina kiinni ainakin 11 työntekijää YK:n tiloihin tehdyissä ratsioissa Sanaassa ja Hodeidassa.
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on ilmaissut tuohtumustaan siihen, että huthit ovat ottaneet kiinni YK:n työntekijöitä Jemenissä.
Lausunnossaan Guterres tuomitsi kiinniotot, joita hän kuvaili mielivaltaisiksi. Hän vaati, että huthit vapauttavat kiinni otetut välittömästi.
– Tuomitsen lisäksi tunkeutumisen Maailman ruokaohjelman (WFP) tiloihin, YK:n omaisuuden takavarikoinnin ja yritykset päästä muihin YK:n tiloihin Sanaassa, Guterres jatkoi.
Pääsihteeri vaati myös, että kaikki muut Jemenissä viime vuosina mielivaltaisesti kiinni otetut ihmiset vapautetaan. Hän listasi maassa otetun kiinni muun muassa YK:n, diplomaattisten edustustojen sekä kansallisten ja kansainvälisten kansalaisjärjestöjen henkilöstöä. Osa näistä on ollut kiinni otettuina jo vuosista 2021 ja 2023 lähtien.
– YK:n ja sen kumppaneiden henkilöstö ei saa ikinä joutua kohteeksi, eikä heitä saa pidättää tai vangita heidän suorittaessaan tehtäviään YK:lle. YK:n henkilöstön ja omaisuuden turvallisuus sekä YK:n tilojen koskemattomuus on taattava kaikkina aikoina, Guterres jatkoi.
– YK jatkaa väsymättä työtä kaikkien mielivaltaisesti pidätettyjen henkilöiden turvallisen ja välittömän vapauttamisen varmistamiseksi.
