UNRWA puolestaan syyttää Israelia työntekijöidensä kiduttamisesta.
Israelin asevoimat syytti maanantaina YK:n alaisen palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNRWA:n työllistäneen satoja Israelin terroristeiksi kutsumia ihmisiä.
UNRWA puolestaan sanoi maanantaina, että Israel olisi pakottanut järjestön työntekijöitä tunnustamaan kidutuksella ja huonolla kohtelulla, kun näiltä oli kysytty lokakuun 7. päivän iskusta Israeliin.
– Henkilökuntamme on raportoinut hirveistä tapahtumista ollessaan pidätettynä ja Israelin viranomaisten kuulusteluissa. Nämä raportit sisälsivät kidutusta, ankaraa kaltoinkohtelua, pahoinpitelyä ja seksuaalista hyväksikäyttöä, UNRWA sanoi uutistoimisto AFP:lle antamassaan lausunnossaan.
UNRWA sanoi, että se oli jättänyt Israelille kirjallisen vastalauseen pidätyksistä, mutta ei ollut saanut vastausta. Israel vastasi AFP:lle UNRWA:n syytösten olevan perusteettomia.
Uutistoimisto AFP ei voinut itsenäisesti vahvistaa kummankaan tahon syytöksiä.
Euroopan komissio lupasi tukea
Israelin esittämät syytökset ovat saaneet lukuisat maat jäädyttämään rahoituksensa UNRWA:lle.
Useiden muiden maiden tavoin Suomi keskeytti avustuksensa UNRWA:lle, kun Israel väitti ainakin 12 järjestön työntekijän osallistuneen äärijärjestö Hamasin lokakuiseen hyökkäykseen Israelissa.
Euroopan komissio on nyt kuitenkin luvannut järjestölle 50 miljoonaa euroa, ja myöhemmin EU:n on tarkoitus antaa sille vielä 32 miljoonaa euroa lisää.
UNRWA:n johtaja Phillipe Lazzarini on sanonut, että Israel ei ole esittänyt todisteita järjestön entisiä työntekijöitä vastaan.
Järjestö työllistää noin 30 000 ihmistä miehitetyillä alueilla, Libanonissa, Jordaniassa ja Syyriassa. Gazan kaistalla järjestön työntekijöitä on noin 13 000.
Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan kuukausia jatkuneet Israelin ilmaiskut ja hyökkäykset Gazassa ovat surmanneet jo yli 30 500 ihmistä. Valtaosa kuolleista on naisia ja lapsia.
Tätä ennen Hamas ja muut äärijärjestöt hyökkäsivät Gazan kaistalta Israeliin lokakuun 7. päivänä surmaten noin 1 160 ihmistä ja ottaen noin 250 panttivankia.
YK:lta raportti lokakuun hyökkäyksen seksuaaliväkivallasta
Maanantaina julkaistun YK:n raportin mukaan on syytä uskoa, että Hamasin lokakuisen hyökkäyksen aikana raiskattiin ihmisiä. Lisäksi raportin mukaan on syytä uskoa, että Gazaan myöhemmin vietyjä panttivankeja on raiskattu.
Israel on kritisoinut YK:ta siitä, ettei se ole reagoinut tarpeeksi nopeasti uhrien kertomuksiin raiskauksista ja seksuaalisesta väkivallasta, joihin Hamasin jäsenten kerrotaan syyllistyneen.
– YK:lla kesti viisi kuukautta tunnustaa viimein 7. lokakuuta Hamasin joukkomurhan aikana tehdyt seksuaalirikokset, sanoi Israelin YK-suurlähettiläs Gilad Erdan.
YK:n pääsihteerin Antonio Guterresin edustaja Stephane Dujarric kiisti, että raporttia olisi yritetty tukahduttaa.
– Työ tehtiin perusteellisesti ja ripeästi. Pääsihteeri ei millään muotoa tehnyt mitään "hiljentääkseen" raportin, Dujarric sanoi AFP:lle.
(Lähde: AFP)
Uusimmat
-
16:02
Pörssisähköläisten kissanpäivät: "Edullista sähköä tarjolla paljon"
-
15:55
Iranin presidentin helikopterisaattueessa onnettomuus
-
15:46
Iran vahvistaa käyvänsä neuvotteluita arkkivihollisensa kanssa
-
15:36
Onko Petteri Orpo huolissaan turvallisuudestaan? Näin pääministeri vastaa
-
15:30
Pernilla Böckerman vaihtoi hiustyyliä – seuraajat haltijoissaan: "Ihan täydellinen"
-
15:11
Näky lentokoneen ikkunasta aiheutti paniikin lentokoneessa Intiassa
-
15:09
Annimari Kortteen uran viimeinen kausi käynnistyi nihkeästi
-
15:02
Haluatko auttaa pörriäisiä omalla kotipihallasi? Olennaista on hallittu hoitamattomuus
-
14:43
Kommentti: Leijonien piilevä MM-katastrofi tiivistyy Mikael Granlundiin ja tähän puhuttelevaan faktaan
-
14:24
Presidentti Stubb sonnustautui mustiin nahkahansikkaisiin muistopäivänä – tässä syy
-
14:18
Viipurissa väitetysti räjähdys ja tulipalo öljyvarastossa – Venäjä kiistää droneiskun
-
14:08
Eden kuoli tulehdukseen – olympiaunelma murskaksi
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
Lataa lisää