Mainos

YK: Malarian vastaiseen taisteluun lisää tehoa

Malarian vastaisessa taistelussa ei ole edetty tarpeeksi, toteaa YK. Apua pitäisi saada erityisesti Saharan etelänpuoleiseen Afrikkaan. Pulaa on mm. hyttysverkoista.

Lääkkeiden puute ja hyttysverkkojen jakelun viivästyminen uhkaavat malarian vastaisen kampanjan tehoa, kertoo YK. Kampanjan tarkoituksena on saada malariakuolleisuus pienenemään.

Unicefin mukaan pahimmilla malaria-alueilla vain noin viisi prosenttia lapsista nukkuu hyttysverkon alla. Malariaa levittävät hyönteiset liikkuvat erityisesti pimeän aikaan, ja siksi öisin olisi tärkeää suojautua hyttysten pistoilta.

Ensimmäisen maailmanlaajuisen malariaraportin mukaan Afrikka on yhä synkintä aluetta taudin suhteen: maanosassa tapahtuu yli 80 prosenttia maailman malariakuolemista, niistä suurin osa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Juuri tuolla alueella pula lääkkeistä ja hyttysverkoista kasvattaa malariatapausten määrää.

Tätä nykyä malariaan kuolee miljoona ihmistä vuodessa. Maailman terveysjärjestön WHO:n ja YK:n lastenapujärjestön Unicefin mukaan malariaan sairastuu vuosittain jopa 500 miljoonaa ihmistä yli sadassa maassa.

(MTV3-STT-Reuters)

(Huomenta Suomen uutiset 04.05.2005)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.