Yhteys kahden kansantaudin välillä vahvistuu – älä laiminlyö hammaspesua
Hampaiden kiinnityskudosten tulehdusta eli parodontiittia potevat kärsivät usein myös korkeasta verenpaineesta, tuore tutkimus osoittaa. Tulokset vahvistavat aiempaa näyttöä parodontiitin ja korkean verenpaineen yhteyksistä.
Tutkimukseen osallistui 250 vakavaoireista parodontiittia potevaa sekä yhtä monta tervettä aikuista.
Kun tutkijat mittasivat osallistujien verenpaineet, parodontiittia potevien verenpainelukemat olivat tasaisesti korkeampia kuin verrokkien. Varsinaisen korkean verenpaineen kriteerit he täyttivät kaksi kertaa todennäköisemmin kuin verrokit.
Yhteyden taustalla on todennäköisesti parodontiittiin kuuluva tulehdustila, joka voi myös nostaa verenpainetta.
Parodontiitti ja korkea verenpaine kansantauteja
Suomessa arviolta kahdella kolmesta yli 30-vuotiaasta on alkava tai pidemmälle ehtinyt parodontiitti. Korkeaa verenpainetta potee noin puolet suomalaismiehistä ja kolmannes -naisista. Korkea verenpaine altistaa muun muassa sydän- ja verisuonitaudeille.
Parodontiittia voi ehkäistä pesemällä hampaat kahdesti päivässä ja huolehtimalla suuhygieniasta.
Tutkimus julkaistiin Hypertension-lehdessä.
Katso alla olevalta videolta erikoishammaslääkärin viisi vinkkiä hyvään suuhygieniaan.
Copyright Duodecim 2021. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää