Yhdysvaltojen entinen ulkoministeri Colin Powell on kuollut koronaan – teki urallaan amerikkalaista historiaa

0:56
Colin Powell pähkinän kuoressa – tällainen oli Yhdysvaltain ensimmäinen afroamerikkalainen ulkoministeri.

Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Colin Powell on menehtynyt koronaviruksen aiheuttaman taudin komplikaatioihin 84-vuotiaana. Asiasta kertoi hänen lähipiirinsä Facebookissa maanantaina.

Powell toimi ulkoministerinä George W. Bushin republikaanihallinnossa vuosina 2001–2005.

Hän oli historian ensimmäinen afroamerikkalainen ulkoministeri Yhdysvalloissa.

– Olemme menettäneet merkittävän ja rakastavan aviomiehen, isän, isoisän ja amerikkalaisen, perhe kirjoitti.

Lähipiirin mukaan Powell oli saanut kaksi koronarokotetta.

Neljän tähden kenraaliksi sotilasurallaan noussut Powell toimi myös Yhdysvaltain puolustushaarakomentajien neuvoston puheenjohtajana vuosina 1989–1993. 

Powell vieraili puheenjohtajan virkansa aikana Suomessa vuonna 1991.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja