Yhdysvaltalaismies on voittanut oikeudenkäynnin, jossa hän syytti vanhempiaan pornokokoelmansa tuhoamisesta.
David Werking -nimisen michiganilaismiesmiehen vanhemmat tuomittiin maksamaan miehelle vahingonkorvauksia 29 000 dollaria, eli noin 23 600 euroa.
Asiasta uutisoi muun muassa The Guardian -lehti.
Miehen mukaan hänen vanhemmillaan ei ollut mitään oikeutta tuhota hänen mittavaa aikusviihdekokoelmaansa, johon kuului muun muassa pornovideoita ja seksileluja.
Vanhemmat kävivät toimeen miehen asuessa heidän luonaan Grand Havenissa sen jälkeen, kun hän oli eronnut vaimostaan. Mies maksoi vuokransa tekemällä kotitöitä.
Poliisit hälytettiin kotiin elokuussa 2017, minkä jälkeen poika muutti pois.
”Jos omaisuuteni oli teille ongelma, teidän olisi pitänyt kertoa siitä”
Vanhemmat myönsivät oikeudessa olleensa tuhotyön takana. Oikeuden mukaan he perustelivat tekoaan sillä, että heidän perillisensä hallussa pitämä aineisto ei miellyttänyt heitä.

