Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja: Presidenttipeli muuttumassa astetta likaisemmaksi

Yhdysvalloissa pelätään presidenttikisan kääntyvän jälleen astetta likaisemmaksi, kun ehdokkaat kohtaavat tv-tentissä maanantaina aamuyöllä Suomen aikaa.

Ensimmäinen televisioitu kohtaaminen vajaat kaksi viikkoa sitten päättyi siihen, kun Hillary Clinton nosti esiin Donald Trumpin halventavat puheet naisista ja ulkomaalaisista.

Trumpin kerrotaan nyt valmistautuvan ottamaan esille Clintonin perheen skandaaleja. 

– Donald Trump ei ole ollenkaan ollut ilahtunut siitä, että hän on saanut niin paljon kritiikkiä ja että hänet on tituleerattu ensimmäisen debatin häviäjäksi, kertoo MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Mari Karppinen New Yorkista.

Karppisen mukaan Trump onkin jo uhannut ottaa ässät hihasta.

– Se tarkoittaa tässä tapauksessa entisen presidentin Bill Clintonin naisseikkailuja, joista hän jo aiemmin julkisuudessa syyttänyt Hillary Clintonia. Nyt hän on uhannut tehdä sen debattilavalla uudestaan.

– Jää nähtäväksi, hyödyttääkö se Trumpia vai kääntyykö se häntä vastaan. Tästä on tietenkin erilaisia mielipiteitä. Muun muassa tällaisia asioita täällä Yhdysvalloissa nyt pelätään ja spekuloidaan, Karppinen toteaa.


Clinton laittoi Trumpin lujille ensimmäisessä tv-väittelyssä 3:04


Lue myös:

    Uusimmat