Suomen tunnetuin kadonneiden etsijä haluaa löytää laivan, joka ei koskaan saapunut perille – löytyykö Oulu 2 vihdoin?

Oulu 2 -hinaaja lähti marraskuussa 1943 Oulusta Kalajoelle, mutta ei koskaan saapunut perille 0:23
Katso harvinaiset arkistokuvat Oulu 2 -hinaajasta.

Reino Savukoski on ollut mukana muun muassa Tampereella kadonneen Raisa Räisäsen ja Nuuksion kansallispuistosta kuolleena löydetyn Nela Utkinan etsinnöissä. Uskovaisten tätien kasvattama mies turvautuu tiukoissa paikoissa Jumalaan.

Suomen tunnetuin vapaaehtoinen kadonneiden etsijä, 72-vuotias Reino Savukoski viettää tämän kesän Kalajoella. Hän etsii Perämerellä jatkosodan aikaan kadonnutta Oulu 2 -hinaajaa. Aluksen mukana meni yhdeksänhenkinen miehistö: kahdeksan miestä ja yksi nainen.

– Se on lupaava kohde, jotakin siellä on 28 metrin syvyydessä. Arvioisin, että parin viikon sisällä on selvillä, mitä pinnan alta löytyy, Savukoski sanoo.

Ei koskaan saapunut perille

Oulu 2 lähti marraskuussa 1943 Oulusta Kalajoelle, mutta ei koskaan saapunut perille. Sen epäillään uponneen Oulun ja Kalajoen välille. Uppoamissyyksi on arveltu kovaa merenkäyntiä, keulakannen kivihiililastia sekä avonaisia polttoaineluukkuja.

Reino Savukoski on ollut mukana etsimässä alusta useammankin kerran vuosien saatossa. Oletetuilta hylkypaikoilta on löytynyt muun muassa mereen heitettyjä hetekoita ja saunankiukaita.

Tänä keväänä etsintäseurue sai kuitenkin uusia vihjeitä.

– Ensimmäisen kerran viiteen vuoteen tuntuu, että saattaa olla ihan oikea paikka kyseessä. Olemme etsineet kesäkuun alusta muutamasta muustakin paikasta. Paikalliset kalastajat vinkkasivat, että vuosikymmenten ajan verkot olivat tarttuneet johonkin, ja he epäilivät, että Oulu 2 olisi pohjassa. Paljastui, että veden alla oli jyrkkä kallionreuna, johon verkot tarttuivat, Savukoski kertoo.

Uusin tarkastelussa oleva kohde on Pyhäjoen Yppärin seutuvilla. Kaikuluotain on havainnut kohteen.

– Meidän täytyy saada sieltä ensin kamerakuvaa, josta nähdään, onko se pelkkä kivikasa. Alue on haastava – siellä tuulee aina.

Ainakin yksi turmassa hukkuneiden jälkeläisistä on vielä elossa. Savukoski sanoo, että hänelle on luvattu kertoa mahdollisesta löydöstä ensimmäisenä.

– Jos Oulu kakkonen löytyy, hän haluaa kuulla sen ensimmäisenä, eikä lukea lehdestä.

Raisa Räisästä etsittiin yhdessä isän kanssa

Reino Savukoski on tullut julkisuudessa tunnetuksi kadonneiden henkilöiden etsijänä. Kadonneita hän on löytänyt yli sata. Savukoski on ollut mukana etsimässä Espoon Nuuksiosta kuolleena vuonna 2015 löydetyn Nela Utkinovan etsinnöissä sekä Tampereella vuonna 1999 kadonneen Raisa Räisäsen etsinnöissä. Savukoski etsi Raisan ruumista paikallisesta järvestä tytön isän kanssa.

– Raisan isä ohjasi venettä. Pari viikkoa etsimme, muun muassa Näsijärven rannasta. Mitään ei löytynyt.

Savukoski kertoo uskon Jumalaan auttavan häntä vaikeissa paikoissa.

– Äitini kuoli, kun olin neljävuotias. Isäni oli reissutöissä, välillä puolikin vuotta pois. Lestadiolaiset tätini kasvattivat minut. Sieltä on jäänyt usko korkeampaan. Joku tehtävä meillä vielä on kuoleman jälkeenkin, Savukoski kertoo vakaumuksestaan.

– Pettymyksen kestää, kun yrittää parhaansa. Olen aina yrittänyt antaa parhaani. Kaikkia ei ole tarkoitettu minun löydettäväkseni.

Potkut rajavartiostosta jäivät vaivaamaan

Haastattelun aikana käy selväksi, että erottaminen rajavartiostosta 90-luvulla on yksi Savukosken elämän suuria painolasteja. Hänet todettiin työkyvyttömäksi.

Savukosken mukaan potkujen taustalla oli se, että hän näki laitoksen toiminnassa piirteitä, jotka eivät kestäneet päivänvaloa, ja hänen pelättiin paljastavan ne. Asia on selvästi jäänyt vaivaamaan vuosikymmeniksi.

– Sitä minä ihmettelen, että miten minä työkyvyttömänä olen voinut jatkaa vuosien ajan kadonneiden etsimistä, mikä on vaativaa työtä.

Savukoski kuvailee haastattelussa itseään normaalia vilkkaammaksi mieheksi, joka ryhtyy toimeen heti, kun sitä häneltä pyydetään.

– Yhdessä virallisessa arviossa minua kutsuttiin hyväksi johtajaksi, mutta hätäiseksi. Olen elämässä välillä katunutkin hätäisiä päätöksiäni, mutta etsintätöissä en viivyttele ikinä. Lähden heti, kun pyydetään. Elämä voi olla minuuteista kiinni, Savukoski sanoo.

Viikonloppu säpissä pakkasessa

Reino Savukoskella riittää tarinoita elokuviksi ja kirjoiksi asti, ja kirja hänestä onkin jo tekeillä. Hän muistaa uskomattoman hyvin kaikki yksityiskohdat: paikkojen ja ihmisten nimet sekä ajankohdat.

Hän kertoo tapauksen vuosikymmenten takaa, jossa nuori mies oli ollut kadoksissa pari päivää Ranualla. Savukoski oli mukana etsintäjoukoissa, kun mies löydettiin suonsilmästä, lähes hukkuneena.

– Hänellä oli kasvot vielä sillä tavalla pinnassa, että pystyi hengittämään. Hän oli aivan mudassa ja iho oli mennyt ryppyyn, kuten hukkuneillakin, kun on ollut pitkään vedessä. Saimme hänet viime hetkellä vedettyä maalle, kertoo Savukoski.

Yksi uskomattomimmilta kuulostavista tapahtumista sijoittuu 70–80-lukujen taitteeseen. Savukoski auttoi virkatyönsä ohella yksityisetsivänä toimivaa ystäväänsä.

– Saimme kaverimme kanssa vinkin, että helsinkiläisellä rehuteurastamolla olisi jauhettu laitapuolen kulkija rehuun mukaan. Menimme perjantai-iltapäivänä ottamaan näytettä. Tiesimme, että teurastamon väki on viinaan menevää ja alkaa ottaa kuppia hyvissä ajoin ennen työajan loppumista. Luulimme, että ovet menevät lukkoon kello 16, mutta ne menivätkin lukkoon kello 15.30.

Savukoski kertoo miesten olleen säppien takana maanantaihin asti tilassa, jossa oli pakkasta.

– Hypimme ja pidimme toisiamme lämpimänä, ja selvisimme. On mennyt vuosikausia, etten ole voinut puhua näistä, mutta nyt voin puhua kaikesta avoimesti.

Isoin kiitos omaisten tukeminen

Reino Savukoski saa työssään isoimman tyydytyksen siitä, että hän voi auttaa omaisia saamaan tietoa läheisistään ja kuolemantapauksissa heille tiedon, jonka avulla omaiset pystyvät alkaa käsittelemään tapahtunutta.

Savukoski oli jo lopettamassa etsintätyötä terveyssyiden vuoksi kolme vuotta sitten. Hän uskoo liikkumisensa huonontuneen kolesterolilääkkeiden vuoksi.

– En pystynyt kävelemään kuin pienillä askelilla. Luovuin jo kalustostanikin. Sain kuitenkin vinkin, että oireet voisivat johtua kolesterolilääkkeistä. Lopetin ne, ja liikuntakyky palasi.

Savukoski tekee siis comebackia. Oulu 2:n etsintöjen jälkeen hän on luvannut mennä Kerimäelle etsimään järveen hukkuneen miehen potkukelkkaa. Ruumis on jo löydetty, mutta kelkka on vielä hukassa.

– Esine on aina haaste. Saan etsinnässä myös arvokasta tietoa vastaisuuden varalle. Esimerkiksi saan tietoa, miten heikon jään alueella esine kulkeutuu virtauksien mukana, ja että miten luotain tunnistaa kelkantyyppisiä esineitä.

Syksylle on myös seuraava keikka jonossa.

– Kuopiossa on kadonnut mies vuosikymmeniä sitten. On ollut huhuja, että hän olisi hukkunut järveen. Tuota tapausta lähden selvittämään. Kunhan nyt ensin löydetään Oulu kakkonen ja potkukelkka.

Juttua korjattu 10.8.2020 kello 10.49: Oulu2:n epäillään uponneen Oulun ja Kalajoen välille, eikä Oulun ja Raahen välille, kuten jutussa aiemmin väitettiin.

Lue myös:

    Uusimmat