Yhdysvalloilta kova syytös: Venezuelan presidentti Maduro on ollut kokaiinikartellin johtaja

Yhdysvaltain oikeusministeriö kertoi torstaina syyttävänsä Venezuelan presidenttiä Nicolas Maduroa "huumeterrorismista".

Yhdysvaltalaisviranomaiset kertoivat, että Maduro olisi ollut kokaiinin salakuljetusta tehneen Aurinkojen kartelliksi kutsutun ryhmän johtaja.

Heidän mukaansa ryhmään on kytkeytynyt muitakin korkea-arvoisia poliitikkoja sekä Venezuelan armeijan ja oikeuslaitoksen jäseniä maan korkeinta oikeutta myöten.

Yhdysvaltain oikeusministeri William Barr kertoi lehdistötilaisuudessa ryhmän kuljettaneen 200–250 tonnia kokaiinia Venezuelan hallinnon suojeluksessa.

Yhdysvaltain ulkoministerin Mike Pompeo kertoi samoihin aikoihin, että Maduron pidätykseen johtavista tiedoista on luvattu 15 miljoonan dollarin suuruinen palkkio. Uutistoimisto AFP:n mukaan Pompeo kuvaili ilmoituksensa yhteydessä Maduroa kuin tavallista rikollista eikä suinkaan kuin valtion päämiestä.

Yhdysvallat ei pidä Maduroa Venezuelan presidenttinä vaan se on pyrkinyt auttamaan oppositiojohtaja Juan Guaidoa nousemaan valtaan Venezuelassa.

Miami Herald -lehti kertoi aiemmin, että syytteet koskisivat Maduron lisäksi ainakin parlamentin entistä puhemiestä Diosdado Cabelloa sekä puolustusministeri Vladimir Padrino Lopezia.

Lue myös:

    Uusimmat