Mainos

Yhdysvallat järjestää Isisin vastaisen kokouksen – asialistalla muun muassa uusien jäsenten värvääminen

Yhdysvallat järjestää äärijärjestö Isisin vastaisen liittouman kokouksen 22. tätä kuuta. Asiasta kertoo Yhdysvaltain ulkoministeriö.

68 maan liittouman kokousta johtaa Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson. Myös Suomi kuuluu liittoumaan.

Ulkoministeritason kokouksessa keskustellaan muun muassa Irakin ja Syyrian tilanteen vakauttamisesta sen jälkeen, kun Isis on lyöty.

Ministerit keskustelevat myös keinoista torjua Isisin nettipropagandaa, maantieteellistä levittäytymistä ja uusien jäsenten rekrytointia.

Ulkoministeri Tillersonin tiedottajan Mark Tonerin mukaan Isisin lyöminen on Yhdysvaltain ykkösprioriteetti Lähi-idässä.

Isisin vastaista taisteluja käydään parhaillaan muun muassa Mosulissa Pohjois-Irakissa. Yhdysvallat kertoi lisäksi siirtäneensä merijalkaväen joukkoja taistelutoimiin Raqqan kaupungin lähelle Syyriaan.

Venäjä on osallistunut Isisin vastaiseen taisteluun Syyriassa, mutta se ei kuulu Yhdysvaltain johtamaan liittoumaan eikä näin ollen osallistu sen kokoukseen 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.