Yhden vanhemman lapsiperheet ovat yleistyneet Suomessa tasaisesti jo pitkään, ja vuonna 2020 niitä oli 23 prosenttia kaikista lapsiperheistä.
85 prosentissa yhden vanhemman perheistä vanhempi oli äiti ja 15 prosentissa isä, kertoo Tilastokeskuksen erikoistutkija Marjut Pietiläinen.
– Isien osuus on noussut 20 vuodessa kolmella prosenttiyksiköllä, Pietiläinen sanoo.
Tilastokeskuksen perhetilastossa yhden vanhemman lapsiperheiksi tilastoituvat perheet, joissa on yksi vanhempi ja vähintään yksi alle 18-vuotias lapsi. Yksinhuoltajien lisäksi luvuissa ovat siis mukana myös ne vanhemmat, joiden luona lapsi on kirjoilla, vaikka lapsi asuisi jopa puolet ajasta toisen vanhemman luona.
Turun yliopiston erikoistutkijan Mia Hakovirran mukaan yhden vanhemman perheiden yleistymistä selittää pääosin lisääntynyt eronneisuus. Eron jälkeen lähes 90 prosenttia perheistä päätyy yhteishuoltajuuteen. Tyypillisin eron jälkeinen tapaamisjärjestely on edelleen se, että lapsi asuu pääsääntöisesti toisen vanhemman – yleensä äidin – luona ja käy toisen vanhemman luona joka toinen viikonloppu.
– Tätä selittää osaksi se, että äidit ovat Suomessa edelleen niitä, jotka pitävät vanhempainvapaita ja kantavat suurimman vastuun lapsen hoidosta jo ennen eroa. Käytäntö jatkuu helposti myös eron jälkeen, Hakovirta sanoo.
Välimatka voi haastaa vuoroasumisen
Hakovirran mukaan vuoroasuminen on kuitenkin yleistynyt koko 2000-luvun ajan. Eronneiden isien osuus lasten hoivasta ja huolenpidosta on siis hiljalleen lisääntymässä. Uuden lapsenhuoltolain mukaan vuoroasumisella tarkoitetaan, että lapsi asuu vähintään 40 prosenttia ajasta toisen vanhemman luona.