Kansainvälistä matkustamista tulisi vielä välttää koronatilanteen valossa, kertoo Maailman terveysjärjestö WHO:n Euroopan-johtaja Hans Kluge.
Hän kommentoi asiaa tänään lehdistötilaisuudessa. Klugen mukaan pandemiatilanne on edelleen uhkaava ja siihen liittyy uutta epävarmuutta.
Lue myös: Koronatartuntojen lasku pysähtynyt – THL:n Salminen: "Tästä pitäisi päästä vielä alaspäin"
Tästä syystä kaikkien pitäisi hänen mukaansa olla edelleen varovaisia ja harkita uudelleen tai välttää kansainvälistä matkustamista.
Hän kertoi myös, että käyttöluvan saaneet koronarokotteet ovat tehokkaita kaikkia tunnettuja virusmuunnoksia vastaan.
Rokotteet ovat Klugen mukaan tehokkaita myös Intiassa alkujaan havaittua muunnosta vastaan.
Kyseisen muunnoksen on uskottu olevan osasyyllinen Intian nykyiseen koronakriisiin.
– Kaikki tähän mennessä ilmaantuneet covid-19-virusmuunnokset reagoivat saatavilla oleviin, luvan saaneisiin rokotteisiin, Kluge sanoi ja lisäsi, että kaikkia virusmuunnoksia voidaan hillitä samoilla koronatoimilla, joita on käytetty tähänkin mennessä.