Vuonna 2020 Pyry sai tietää, ettei tuota siittiöitä: "Elämäni suuri unelma on ollut, että haluan tulla isäksi"
Pyry Young vetää vertaisryhmiä miehille, jotka kärsivät lapsettomuudesta.
Pyry Young sai lapsen tammikuussa 2024. Itsestään selvää isäksi tuleminen ei ollut.
– Minulla 2020 kesällä kävi lääkärissä ilmi, että kroppani ei tuota siittiöitä ollenkaan. Mitään syytäkään siihen ei löytynyt, Simpukka ry:n hallituksen varapuheenjohtajana toimiva Young kuvaa Huomenta Suomessa.
– Siinä aloitettiin lääkehoito. Lääkäri sanoi, että tämä saattaa vuoden päästä suunnilleen auttaa, tai sitten ei auta.
Lapsettomuusaikaa sävyttivät epävarmuus ja löysässä hirressä roikkuminen
Lääkitys kuitenkin lopulta toimi, ja koeputkihedelmöityshoitojen avulla Youngista tuli isä. Lapsettomuuden aikaa värjäsivät epätietoisuus ja ahdistus.
– Elämäni suuri unelma on ollut, että haluan tulla isäksi. Toki isäksi tulemisen keinoja muitakin, ei biologinen isyys ole se [ainoa] juttu, mutta se oli kuitenkin se oma tahtotila, Young kuvaa.
– Semmoinen epävarmuus ja löysässä hirressä roikkuminen, kun meni vuosi, että ne lääkkeetkään auttoivat, ja sitten hoidotkin kestävät eikä niissäkään ole mitään takeita.
Young puhui tilanteesta lähimmilleen, mutta lehdissä ja mediassa vastaan tuli lähinnä naisnäkökulmaa. Onko lapsettomuus suurempi tabu miehille? Miten heitä voisi auttaa? Katso koko keskustelu yllä olevalta videolta.
Katso myös: Mistä lapsettomuus voi johtua ja milloin olisi aiheellista hakeutua tutkimuksiin?
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää