Vuonna 2013 ystävystyneet Cassandra ja Julia vitsailivat olevansa "kuin siskoja" – lopulta uskomaton totuus selvisi

Cassandra ja Julia vitsailivat aina olevansa sisaruksia. Lopulta DNA-testi paljasti, että vitsi olikin totta.

Cassandra Madison ja Julia Tinetti olivat pitkään "työbestiksiä". Samassa työpaikassa pitkään työskennelleet naiset tulevat niin hyvin juttuun, että vitsailivat aiemmin olevansa kuin siskoja.

Sitten kävi ilmi, että vitsi onkin totta, kertoo Today: kahdeksan vuotta tapaamisensa jälkeen Cassandra ja Julia saivat tietää olevansa sukua.

– Meistä kummastakin tuntuu, että joku tulee kohta koputtaman ovelle ja sanoo "se oli vitsi", Cassandra sanoo.

Tapasivat vuonna 2013 – näyttävät samalta, kummallakin sama tatuointi

Sekä Cassandra että Julia adoptoitiin vauvoina Yhdysvaltoihin Dominikaanisesta tasavallasta. Naiset tapasivat vuonna 2013: Cassandra oli töissä tarjoilijana samassa baarissa, jossa Julia viihdytti vieraita.

He tulivat välittömästi hyvin toimeen keskenään. Pian yhteisiä tekijöitäkin alkoi löytyä: kummallakin on pitkät, tummat hiukset ja ruskeat silmät.

Molemmilla oli sama tatuointi

Cassandra oli ottanut Dominikaanisen tasavallan lippu tatuointina käteensä; Julialla on samantapainen tatuointi selässään.

– [Kerroin, että] minut on adoptoitu sieltä ja hän sanoo "mitä? Niin minutkin!" Sanoin, että tämä on niin siistiä, Cassandra muistelee.

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Alkoivat vitsailla olevansa siskoksia

Kaksikko alkoi vitsailla olevansa siskoksia. He pukeutuivat tahallaan samalla tavalla töihin ja jopa vertasivat adoptiotodistuksiaan, kertoo CNN. Niissä kuitenkin oli eroavaisuuksia; esimerkiksi synnyinpaikka oli kummassakin eri kaupunki.

– Olisi ollut hullua, jos kaikki olisi lopulta sopinut yhteen, mutta ajattelimme, että ookoo, se oli siistiä niin kauan kuin sitä kesti, Julia sanoo.

Cassandra halusi tutustua perheeseensä

Lopulta totuus selvisi, koska Cassandra halusi tietää lisää biologisesta perheestään.

Vuonna 2018 hän sai lahjaksi DNA-testipaketin; tulosten avulla hän sai yhteyden sukulaisiinsa, kuten Connecticutissa asuvaan serkkuunsa.

Cassandra lensi käymään synnyinmaassaan vuonna 2019 ja tapasi isänsä ja seitsemän sisarustaan. Cassandran biologinen äiti oli kuollut jo vuosia sitten.

Juoni tiivistyy – Julian ystävä auttoi selvittämään totuuden

Cassandra piti edelleen yhteyttä Juliaan, mutta tämä ei koskaan ollut etsinyt tietoa biologisesta perheestään. Julian paras ystävä, Molly, on kuitenkin myös adoptoitu Dominikaanisesta tasavallasta.

Hän kiinnitti huomiota Cassandran julkaisemaan Facebook-kuvaan, jossa tämä oli perheensä kanssa. Molly oli itsekin pitänyt yhteyttä biologiseen perheeseensä. Perheen nimet vaikuttivat yllättäen tutuilta – siis samoilta kuin Cassandran kuvassa näkyvän perheen nimet.

Molly päätti hankkia DNA-testin. Tulokset kertoivat, että hän olikin todellisuudessa ystävänsä Julian serkku.

Isä paljasti totuuden kahdesta vauvasta

Sattumia oli liikaa. Cassandra ja Julia alkoivat epäillä olevansa sukua, ja että adoptiotoimistossa oli tapahtunut sekaannus.

Cassandra kysyi isältään, oliko perhe koskaan antanut myös toista vauvaa adoptioon. Isä vastasi myöntävästi. Cassandran isoveli oli ollut sairaana ja perheellä oli taloudellisia vaikeuksia, joten he joutuivat luopumaan tyttäristään; miehen mukaan aihe oli perheelle vaikea, eikä siitä siksi puhuttu.

"Tyrkkäsin testin hänelle ja sanoin, että hänen on pakko tehdä se"

Saatuaan kuulla totuuden isältään Cassandra hyppäsi autoonsa uuden DNA-testin kanssa ja ajoi Julian luo.

– Tyrkkäsin testin hänelle ja sanoin, että hänen on pakko tehdä se, Cassandra kuvailee.

Posti toi totuuden: Olivatkin oikeasti siskoksia

Alkuvuonna 2020 totuus saapui kirjeitse: Cassandra ja Julia todella olivat sisaruksia.

– Se oli mahtavaa, Cassandra kuvailee.

Naisten isä on pyytänyt anteeksi sitä, että antoi tyttärensä adoptioon, mutta kumpikaan ei ole vihainen.

– Ei sellaiselle, joka haluaa antaa lapselleen parhaan mahdollisen elämän, voi olla vihainen, Julia sanoo.

Sekä Cassandra että Julia ovat saaneet kokonaan uuden perheen.

–  Se, että voimme olla yhteydessä heidän [perheemme] kanssa, on meille hyvin erityistä, Julia kiittelee.

Katso myös: Kaksostaaperoiden suloinen vuoropuhelu maailman nykytilasta tallentui makuuhuoneen kameraan:

Lue myös:

    Uusimmat