Vuoden Lotta Aila Salo kertoo järkyttävimmästä muistostaan – "Tulisin ja sielua polttavin oli kevät 1944, kun jouduimme kovalla vauhdilla lähtemään evakkoon"

Lotta Svärd Säätiö on valinnut vuoden 2020 Lotaksi raumalaisen pikkulotan Aila Salon. Salo on työskennellyt uutterasti lottaperinteen säilyttämisen, tallentamisen ja näkyväksi tekemisen puolesta.

Salon lähes elämänmittainen aika lottana alkoi jo 30-luvun loppupuolella. Tuolloin Salo liittyi vastaperustettuun tyttöjaostoon, missä opastettiin pikkulottia käyttäytymään hyvien tapojen mukaisesti, olemaan kohteliaita ja arvostamaan kaikkia ihmisiä tasapuolisesti.

Paljon on sen jälkeen Salon elämässä tapahtunut.

– Ehkä järkyttävimpiä aikoja ovat kuitenkin ne varsinaisen sodan ajat. Tulisin ja sielua polttavin oli kevät 1944, kun jouduimme kovalla vauhdilla lähtemään evakkoon, muistelee Salo MTV Uutisille.

Vuoden Lotalla harras toive

Vuoden Lotaksi valittu Salo on ollut mukana perustamassa Suomen Lottaperinneliittoa. Salo toivookin sydämestään, että lottaperinne säilyisi sukupolvelta toiselle.

– Lottaperinne on yksi alue meidän suomalaisuuden vaalimisesta. Nyt puhutaan niin paljon sodasta, puhutaan lotista ja suojeluskunnasta. Minusta tuntuu, että nuorempi polvi sanoo, että älkää enää, miettii Salo.

– Se kieli ja esitystapa, jolla tätä ajatusmaailmaa halutaan siirtää, niin se täytyy löytää, ohjeistaa Salo.

Arvostusta kotirintamalle

Lotta Svärd Säätiö on myöntänyt Vuoden Lotta kunniamaininnan vuodesta 2007 alkaen. Aikaisempina vuosina kunniamaininnan ovat saaneet muun muassa Riitta Uosukainen ja Elisabeth Rehn.

– Valinnan kautta kerrotaan, mitä lotat ovat tehneet ja mitä suomalainen nainen on tehnyt, ei pelkästään lotta. Suomalaiset naisethan itse asiassa myöskin olivat niitä, jotka pelastivat Suomen. Jos kotirintama ei olisi toiminut, eivät pojat olisi jaksaneet rintamalla, päättää Salo.

Salo on Suomen Lottaperinneliitto ry:n kunniajäsen ja Lottaperinne Rauma ry:n kunniajäsen. 

Lue myös:

    Uusimmat