Vuoden auto Suomessa 2017 on Volvo S90/V90!

Vuoden auto Suomessa 2017 -kamppailu on ratkennut. Tittelistä taisteli aluksi 25 automallia, mutta Helsingin Messukeskuksessa voitto ratkaistiin kuuden finalistin välillä.

Vuoden auto Suomessa 2017 -arvonimi annetaan Volvon 90-sarjalle.

Finaaliin selvisivät voittajan lisäksi Alfa Romeo Giulia, Kia Niro, Mercedes-Benz E-sarja, Peugeot 3008, Seat Ateca ja Volvo S90/V90.

Auto kelpuutettiin ehdokkaaksi, mikäli se oli täysin uusi malli, joka saapui myyntiin 1.11.2015–1.10.2016 välisenä aikana. Pelkkä uusi korimalli tai kevyt kasvojenkohotus ei riittänyt ehdokkuuteen.

Tuomaristo koostui Auto- ja liikennetoimittajat ry:n yli 120 jäsenestä. Äänestys oli vapaaehtoinen, joten osa muista kuin henkilöautoista kirjoittavista toimittajista jääväsi itsensä.

Tuomariston jäsenet painottivat valinnassaan itseille tärkeitä ominaisuuksia. Tärkein kriteeri oli rahalle saatava vastine, jonka kuitenkin kukin äänestäjä sai määrittää itse.

Kaikki ehdokkaat olivat tuomariston koeajettavissa Malmin lentokentällä aiemmin syksyllä. Ensimmäisellä kierroksella jokainen valitsi kuusi itselleen tärkeintä uutuutta. Kuusi eniten ääniä saanutta mallia pääsivät finaaliin.

Kuusi finalistia koeajettiin vielä uudelleen Malmin lentokentällä. Jokaisella tuomariston jäsenellä oli toisella kierroksella annettavissaan 15 ääntä, jotka sai jakaa haluamallaan tavalla. Yksi oli kuitenkin nostettava voittajaksi ja sille sai antaa enintään kuusi ääntä.

***

Jenkkimiehellä on pikkuautoja miljoonan dollarin edestä 3:45

Lue myös:

    Uusimmat