Vuoden 2021 Pori Jazz peruuntuu – tilalle konserttien sarja
Pori Jazz perutaan vuodelta 2021.
Pori Jazz joutuu koronatilanteen ja tulevaan kesään liittyvän epävarmuuden takia perumaan tälle vuodelle suunnitellun festivaalin, kertoo tapahtuman tiedotus. Pori Jazzin taustayhdistys järjestää kuitenkin kesällä konserttisarjan, jonka osana Kirjurinluodon Lokkilavan valtaa 15.–17. heinäkuuta kolmipäiväinen musiikkitapahtuma nimeltään “Pori Jazz soi taas”.
Pori Jazz 2021 oli tarkoitus järjestää Porin Kirjurinluodossa 9.–17. heinäkuuta. Kesän yleisötapahtumia koskevista linjauksista on kuitenkin toistaiseksi tarjolla niin vähän konkreettista tietoa, ettei yhdeksänpäiväisen ja kokonaisuudessaan satojatuhansia kävijöitä keräävän festivaalin suunnittelu ja valmistelu ole vallitsevan epävarmuuden keskellä mahdollista.
Pori Jazzia on järjestänyt vuodesta 1966 lähtien riippumaton yhdistys Pori Jazz 66 ry, jolle festivaalin peruuntuminen toisena peräkkäisenä vuotena tarkoittaa taloudellisia haasteita. Yhdistys toivookin nöyrästi, että mahdollisimman moni Pori Jazz -lippunsa jo ostanut pystyy säästämään ja säilyttämään pääsylippunsa kesälle 2022, jolloin Pori Jazzin pääkonsertit järjestetään Kirjurinluodossa 14.–16.7.
Pori Jazz -festivaalille myydyt pääsyliput säilyttävät automaattisesti voimassaolonsa ensi vuoteen ja käyvät sellaisenaan kesän 2022 festivaalilla. Myös vuodelta 2020 säilytetyt liput käyvät sellaisenaan vuoden 2022 Pori Jazzissa. Kaikkia lippunsa säilyttäneitä asiakkaita odottaa tiedotuksen mukaan ensi vuoden festivaalilla pieni yllätys.
Pori Jazz on ehtinyt julkistaa tulevalle kesälle joukon esiintyjiä, joiden kanssa festivaali on aloittanut keskustelut esiintymisten siirtämisestä vuodelle 2022. Tavoitteena on, että mahdollisimman iso osa tälle vuodelle sovituista esiintymisistä pystytään toteuttamaan heinäkuussa 2022. Tarkempia tietoja aiheesta on luvassa mahdollisimman pian.
Vaikka festivaali peruuntuu, järjestää Pori Jazz ensi kesänä runsaasti muuta konserttitarjontaa. Kirjurinluodon legendaarisella Lokkilavalla järjestetään 15.–17.7. kolmipäiväinen konserttitapahtuma “Pori Jazz soi taas”. Iltapäivästä iltaan asti kestävissä konserttipäivissä kuullaan päivittäin neljää eri esiintyjää, joiden joukosta löytyvät muun muassa Verneri Pohjola Quartet, Pepe Willberg & Jukka Eskola Statement, yhdessä kiinnostavien vierailijoiden kanssa esiintyvä Timo Lassy sekä Dusty Springfieldin kappaleita suomeksi esittävä Aili Ikonen & Jukka Perko Avara.
Lokkilavan konserttipäiviin myydään rajoitettu määrä pääsylippuja. Konserttialueen yleisökapasiteettia ei ole lyöty vielä lukkoon, sillä järjestelyjä mukautetaan
epidemiatilanteen kehittyessä. Konserttipäivät järjestetään turvallisuusnäkökohtia korostaen ja kaikkia voimassaolevia viranomaismääräyksiä noudattaen.
Lue myös: Flow Festival 2021 perutaan
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää