Vuoden 1973 sotilasvallankaappaus kummittelee yhä Chilen politiikan taustalla, arvioi 50 vuotta sitten Suomeen paennut Adrian Soto
Vuoden 1973 sotilasvallankaappaus jakaa yhä Chilen kansaa, arvioi 50 vuotta sitten Suomeen paennut Adrian Soto.Lehtikuva
Julkaistu 10.09.2023 15:50
MTV UUTISET – STT
Chilen solidaarisuusliike yhdisti suomalaisia laajasti 1970-luvulla. Chilessä vallankaappauksen perintö näkyy maan poliittisissa kiistoissa.
"Mitä ne mahtoivat Chilen porvarit –– Mitä ne tekivät oudolle linnulle, kunnian miehelle, Allendelle?"
Näin lauloi suomalainen kommunistinen lauluyhtye Agit Prop kappaleessaan Allendelle 50 vuotta sitten Chilen sotilasvallankaappauksen jälkeen. Länsimaissakin moni järkyttyi, kun armeija kaappasi vallan verisesti 11. syyskuuta 1973 presidentti Salvador Allenden demokraattisesti valitulta vasemmistohallitukselta.
Valtaan nousi kenraali Augusto Pinochetin johtama sotilasjuntta, joka hallitsi maata kovin ottein vuoteen 1990 asti. Vuoden 1970 vaaleissa valtaan noussut Allende puolestaan teki itsemurhan vallankaappauksen päivänä armeijan piirittäessä presidentinpalatsia.
Chilen solidaarisuusliike yhdisti monia suomalaisia 1970-luvulla, ja Suomeen myös otettiin vuosina 1973–78 yhteensä 182 chileläistä pakolaista. Yksi heistä oli Adrian Soto, joka asuu edelleen Suomessa.
Syksyllä 1973 Adrian Soto oli 20-vuotias yliopisto-opiskelija ja sosialistisen nuorisoliiton puheenjohtaja Etelä-Chilen Osornossa. Allenden tukijoiden liikkumatila kävi sotilasvallankaappauksen jälkeen ahtaaksi, ja Soto ystävineen päätti hakea turvapaikkaa ulkomailta.
– Kaikki suurlähetystöt Santiagossa olivat jo silloin kovassa vartiossa, sotilas- tai poliisivartiot olivat aina siellä ovella tai lähistöllä, Soto kertoo STT:lle.
– Suomen residenssi oli sivukadulla, siellä ei ollut toista diplomaattista edustustoa lähellä. Sielläkin oli poliisivartio, mutta se ei ollut niin tiukka kuin muualla. Päätin, että haetaan turvapaikkaa Suomen edustustosta.
Soto työskenteli vuosia toimittajana muun muassa espanjalaiselle El Pais -lehdelle ennen eläkkeelle jäämistään viisi vuotta sitten. Alkuperäisistä 1970-luvun chileläispakolaisista Suomessa asuu nykyään vielä 30–40 ihmistä.
Chileläisyhteisö on pieni mutta aktiivinen, ja esimerkiksi tänä syksynä Chile50-ryhmä järjestää Suomessa paljon erilaisia tapahtumia 50 vuoden takaisten tapahtumien muistoksi. Elokuun lopussa ilmestyi myös Soton toimittama kirja Viheltäen lumisateessa – Chilen pakolaisten 50 vuotta Suomessa.
Moni chileläispakolaisista palasi synnyinmaahansa 1990-luvun taitteessa Pinochetin hallinnon kaaduttua, mutta Soto päätti jäädä Suomeen, jonne hän oli juuri perustanut perheen. Soto seuraa kuitenkin synnyinmaansa tapahtumia tiiviisti.
Puolen vuosisadan takainen vallankaappaus jakaa Soton mukaan edelleen Chilen kansaa ja heijastuu maan nykypolitiikkaan. Soton mielestä vuoden 1973 tapahtumia ja sotilasdiktatuurin aikaa ei ole vielä käsitelty Chilessä riittävällä tavalla.
– Valitettavasti haavat ovat vielä auki. Kansakunta ei ole käynyt läpi itsetutkistelua, että miksi meille tapahtui näin, Soto arvioi.
Pinochetin sotilasvallan aikaa leimasivat ihmisoikeusrikkomukset, ja noin 3 000 hallinnon vastustajaa kuoli tai katosi. Vaikka Chile palasi demokratiaan 1990-luvun alussa, oikeuslaitos alkoi käsitellä juntan aikaisia ihmisoikeusrikkomuksia vasta 2000-luvulla. Oikeudessa käsitellään tällä hetkellä 1970-luvulla tapahtuneita asioita.
– 30 vuoden ajan nämä tapaukset eivät menneet oikeuteen ollenkaan. Tuntuu vähän hassulta, että tuomiot tulevat vasta 50 vuotta teon jälkeen, Soto pohtii.
Vuosi 1973 kummittelee edelleen myös Chilen politiikan taustalla.
Viime vuosina maltillisen oikeiston asema Chilessä on heikentynyt ja oikeiston johtohahmoksi on noussut laitaoikeistolainen Jose Antonio Kast, joka on ihaillut avoimesti Pinochetia.
Tasaisissa vuoden 2021 presidentinvaaleissa vasemmistolainen Gabriel Boric kukisti Kastin. Presidentti Boricia Kast on syyttänyt kommunistiksi.
Boricin suosiolukemat ovat alhaiset, ja Soto pitää mahdollisena, että Kast nousee presidentiksi seuraavissa vaaleissa, jos poliittinen ilmapiiri ei merkittävästi muutu.
Chilen vallankaappaus heijasteli myös laajempia trendejä Latinalaisessa Amerikassa, jossa tapahtui 1960- ja 1970-luvuilla useita sotilasvallankaappauksia, Chilen lisäksi esimerkiksi Brasiliassa ja Argentiinassa.
Taustalla häälyi kylmä sota. Yhdysvalloille oli tärkeää estää uusien neuvostomyönteisten sosialistihallitusten synty takapihanaan pitämäänsä Latinalaiseen Amerikkaan.
Yhdysvalloilla epäiltiin alusta asti olleen näppinsä pelissä vallankaappauksessa. Vuosien aikana julkisuuteen tulleet asiakirjat ovat vahvistaneet, että Yhdysvalloilla oli siinä rooli, vaikka se ei välttämättä ollutkaan ratkaiseva.
Keskustiedustelupalvelu CIA tuki armeijan vallankaappaussuunnitelmia, ja presidentti Richard Nixon ja ulkoministeri Henry Kissinger tiesivät kaappauksesta etukäteen.
– Meille eteläamerikkalaisille 1970-luku oli erittäin pahaa aikaa. Kissinger ja Nixon päättivät, että Etelä-Amerikassa ei voi tulla toista Kuubaa, eivätkä he hyväksy edes Allenden maltillista vasemmistoa. Kylmä sota heijastui meidän sukupolveemme voimakkaasti. Me, jotka halusimme yhteiskunnallista muutosta, mitä saimme? Lyijyä ja valtavaa sortoa, Soto tuumii.
Ei vain vasemmistoilmiö
Chilen vallankaappaus järkytti monia suomalaisia, ja Chilen solidaarisuusliikkeestä tuli näkyvä voima 1970-luvun Suomessa. Aika ja olot olivat otolliset solidaarisuudelle kaadettua vasemmistohallitusta kohtaan, sillä elettiin syvintä suomettumisen aikaa ja taistolaisuuden vaikutusvalta oli huipussaan.
Soto kuitenkin sanoo, että solidaarisuus Chileä kohtaan ei kummunnut vain vasemmistolaisesta ilmapiiristä tai Neuvostoliiton mielistelystä.
– Chilen solidaarisuus oli niin laajaa, että ei voi syyttää että se oli suoraan ohjattu Moskovasta. Se oli aitoa, se tuli Suomen kansalta. Totta kai meissä chileläisissä oli myös muutama kommunistisen puolueen jäsen, jotka olivat lojaaleita Moskovalle, mutta he eivät koskaan olleet isoin ryhmä meidän keskuudessamme, Soto sanoo.
– Chilen solidaarisuusliike ei ollut pelkkä vasemmistoryhmä. Siinä oli ay-liike, oli konservatiiveja, kokoomus oli mukana monessa marssissa, mielenosoituksessa ja manifestissa. Keskustapuolue oli hyvin aktiivinen.
Myös presidentti Urho Kekkonen oli läsnä Chilen solidaarisuuskonsertissa.
Perustuslaki yhä työn alla
Sotilasdiktatuurin aika tuntuu edelleen hyvin konkreettisella tavalla Chilessä, sillä maan voimassa oleva perustuslaki on laadittu Pinochetin aikana vuonna 1980. Vaatimukset uudesta perustuslaista johtivat vuonna 2019 laajoihin ja ajoittain väkivaltaisiin mielenosoituksiin, ja vuoden 2020 kansanäänestyksessä 78 prosenttia chileläisistä ilmaisi haluavansa uuden perustuslain.
Perustuslain laatiminen on yhä kesken, sillä vuosi sitten chileläiset hylkäsivät selvin lukemin perustuslakiehdotuksen. Soton mukaan kansalaisten enemmistö piti sitä liian radikaalina.
Prosessi aloitettiin uudestaan, mutta tällä kertaa oikeisto sai selvän enemmistön perustuslakia laativaan neuvostoon. Onkin luultavaa, että joulukuussa kansanäänestykseen tuleva uusi perustuslakiehdotus ei eroa Pinochetin aikaisesta perustuslaista dramaattisesti.
Viime vuosien poliittisesta kuohunnastaan huolimatta Chile on nykyään Uruguayn ohella Etelä-Amerikan vaurain maa. Pinochetin hallinnon neoliberaali talouspolitiikka avitti aikoinaan maan talouden nopeaan kasvuun, ja valtion rooli taloudessa on edelleen verrattain pieni.
