VR: Meni niin pieleen kuin ikinä vain voi - matkustajat käärmeissään tiedotuksesta

VR:n kahden yöjunan pitkän myöhästelyn aiheutti teknisen vian lisäksi vääränlainen varavaunu.

Helsingistä lähteneestä Kolarin junasta jouduttiin vaihtamaan toinen autovaunu vian vuoksi Pasilan asemalla.

– Se oli ehditty jo lastata, eli se oli täynnä autoja. Siinä kohtaa sitten haettiin autojen omistajia ja heiltä avaimia, että autot saadaan pois. Vaunua vaihtaessa havaittiin, että tilalle tullut varavaunu ei ollut yhteensopiva toisen vaunun kanssa. Eli se toinen vaunukin jouduttiin vielä vaihtamaan. Ja tässä meni sitten aikaa, kertoo VR:n mediasuhdejohtaja Mika Heijari.

– Tämä meni niin pieleen kuin ikinä vain voi. Mutta tietenkään ei voida päästää ikinä rikkinäistä vaunua liikenteeseen.

Kolarin junan vika myöhästytti myös Rovaniemen junaa.

VR on pyytänyt anteeksi tapahtunutta ja luvannut korvata matkustajille liput.

VR:lle sapiskaa tiedottamisesta

Kolarin junassa matkustava Samuli Perälä moittii VR:n toimintaa myöhästelyn aikana. Perälän mukaan matkustajat joutuivat ihmettelemään Pasilassa noin kuusi tuntia lähteekö juna liikkeelle vai ei.

– Meillä ei ollut yhtään kuulutusta tässä junassa koko aikana. Konduktööri näkyi kertaalleen alussa ja hän sanoi, että kestää ehkä noin tunnin. Ja sen jälkeen kun nähtiin konduktööri kerran, hän ei tiennyt mitään asiasta, Perälä kommentoi.

– Kyllä tiedottamista pitäisi miettiä. Täällä on varmasti jotkut kuulutuslaitteet täällä junassa.

VR:n tiedotuksen mukaan Kolarin junassa konduktööri huolehtii lisäksi siitä, että matkustajat saavat tiedon heille maksettavista korvauksista.

Ainakaan Perälälle junassa ei ollut asiasta tiedotettu aamukymmeneen mennessä. Hän kertoo lukeneensa maksettavista korvauksista lehden nettisivuilta.

– Todellakaan yhtään mitään ei ole kerrottu. 

Lue myös:

    Uusimmat