"Tämä on hirveän hyvä esimerkki tietoliikenteen haavoittuvuudesta" – Pasilassa odoteltiin junia toista tuntia Liikenneviraston vian vuoksi

Tietoliikenneviasta johtuneet junaliikenteen viivästykset aiheuttivat hämmennystä Pasilan juna-asemalla Helsingissä sunnuntaina. Useat MTV Uutisten haastattelemat matkustajat kertoivat odotelleensa junaansa jopa puolentoista tunnin ajan.

Liikenneviraston järjestelmässä ilmennyt laaja tietotekniikkavika viivästytti junien kulkua sunnuntaina koko maassa.

Helsingin Pasilan asemalla etenkin kaukoliikenteen junia odoteltiin aamupäivällä pitkiä aikoja.

Esimerkiksi Seinäjoelle matkalla olleet Juha-Matti Rantamäki ja Johanna Soini kertoivat, että heidän junansa oli myöhästynyt ainakin puolitoista tuntia.

– Vielä ei ole selvyyttä omasta junasta, mutta IC23-juna lähtisi seuraavaksi Seinäjoelle. Yritämme varmaan päästä sen kyytiin, Rantamäki totesi ennen puoltapäivää.

Laiturialueella seisoskellut Gudrun kertoi, että myös hänen junansa myöhästyi ainakin noin puolitoista tuntia. Naisen mukaan viivästyksistä ja uusista aikatauluista oltaisiin voitu tiedottaa selkeämmin.

– Kyllähän ne tuolla ovat kuulutelleet, mutta esimerkiksi minun junani tiedot hävisivät näyttötauluilta kokonaan.

– Kyllä tämä ikävältä tuntuu. Onneksi ei ole ollut kylmä, hän totesi.

Lahteen matkalla ollut Jorma kertoi odotelleensa junaansa 20 minuutin ajan. Myös hän pitää viivästyksiä harmillisina.

– On aurinkoinen sunnuntaipäivä. Kuka haluaa Pasilan asemalla seisoskella? hän kysyi.  

Liikennevirasto kertoi noin kello 11.30, että vika on korjattu ja että junaliikenne palautuu normaaliksi aamupäivän aikana.

VR:n viestintäasiantuntija Sanna Keräsen mukaan junaliikenne olisi pysähtynyt kokonaan, jos ongelma olisi jatkunut. Liikenteenohjauksesta huolehtiva Finrail ja VR:n veturinkuljettajat eivät saaneet tietoliikennekatkoksen aikana tietoa junien aikatauluista, eikä junia voitu ajaa.

 – Olemme hirveän riippuvaisia tietoliikenteestä ja tämä on siitä hirveän hyvä esimerkki. Ihmiset ovat täällä ihmeissään, lähtevätkö junat ollenkaan. Eläkeläisenä minulla ei ole sinänsä mitään hätää ajan tai työn kanssa. Monella muulla voi kuitenkin olla toinen tilanne. Tämä on hirveän hyvä esimerkki tietoliikenteen haavoittuvuudesta ja tähän tulee vastaisuudessa varautua, MTV Uutisten haastattelema, nimettömäksi jäänyt naismatkustaja summasi tilanteen Pasilan asemalla aamupäivällä.  

Lue myös:

    Uusimmat