Volvo keksi, kuinka estää lasta tai lemmikkiä unohtumasta kuumaan autoon – "Tämä on ollut toivomuslistallani vuosikymmeniä"

Volvon tuleva luksusmaasturi pitää sisällään traagisia vahinkoja ehkäisevää teknologiaa.

Volvon mukaan pian esiteltävä lippulaivamalli EX90 tulee olemaan sen historian turvallisin auto. Kerroimme aiemmin, millaisia turvajärjestelmiä autosta löytyy, ja nyt ruotsalaisvalmistajalta on tihkunut aiheesta lisää tietoa.

Aiemmin esiteltyjen järjestelmien lisäksi jokainen EX90 varustetaan sisätiloja tarkkailevalla tutkalla, joka pyrkii estämään kohtalokkaat unohdukset, joiden seurauksena lapsi tai lemmikki voi menehtyä kuumaan autoon. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on viimeisten 30 vuoden aikana menehtynyt helteiseen ajoneuvoon noin tuhat lasta.

Volvon turvallisuuskeskuksen vanhempi tekninen asiantuntija Lotta Jakobsson kertoi Automotive News Europelle, että yksikin traaginen tapaus on liikaa. Tragedioita ehkäisevän teknologian saaminen tuotantoautoon on ollut Jakobssonille henkilökohtainen haave jo pitkään.

– Tämä on ollut toivomuslistallani vuosikymmeniä, hän totesi.

Miten järjestelmä toimii?

Volvo EX90:een tuleva sisätutka ehkäisee kohtalokkaita unohduksia tarkkailemalla auton sisätiloissa tapahtuvaa liikettä – ennen kaikkea hengityksen aiheuttamaa hyvin pientä liikehdintää. Vei kuitenkin vuosia kehittää järjestelmä, joka havaitsee hengityksen myös silloin, jos ihminen tai eläin on esimerkiksi viltin alla.

Ruotsalaisvalmistajan mukaan paras hetki muistuttaa kuljettajaa autoon jäävästä lapsesta tai eläimestä on silloin, kun tämä on poistumassa autolta ja lukitsemassa ovia. Mikäli järjestelmä havaitsee, että autoon on jäämässä lapsi tai eläin, ei ovet mene lukkoon. Auton keskinäytölle tulee myös muistutus asiasta.

Järjestelmä kuitenkin mahdollistaa viilennyksen tai lämmityksen jättämisen päälle lukittuun autoon. Ilmastointi pysyy käynnissä niin kauan kuin auton akussa riittää virtaa, sillä sisällä olevien ihmisten tai eläimien hyvinvointi ajaa virransäästön edelle.

Volvo EX90 saa ensi-iltansa 9. marraskuuta. Ennen sitä, 12. lokakuuta, esitellään suorituskykyä ja sporttisuutta painottava sisarmalli Polestar 3.

Lue myös:

    Uusimmat