Video: Volvot ajavat Ruotsissa itsestään vuonna 2017

Volvo ja autojen turvallisuustekniikkaan erikoistunut Autoliv aloittavat yhteistyöprojektin automaattisen autoilun saralla. Vuonna 2017 Göteborgin kaduilla liikkuu 100 itseajavaa Volvoa tavallisten perheiden käyttäminä.

Projekti kulkee nimellä Drive Me, ja siinä ovat mukana näiden kahden valmistajan lisäksi Ruotsin liikenneministeriö, Chalmersin yliopisto, Lindholmenin tiedepuisto sekä Göteborgin kaupunki. Monipuolisen yhteistyökumppaniverkoston myötä projektissa keskitytään autojen tekniikan kehittämisen lisäksi kaupunkisuunnitteluun ja sitä kautta tehokkaampaan ja taloudellisempaan liikkumiseen.

– Autonominen ajaminen tekee maanteistä parempia ja turvallisempia. Mitä nopeammin voimme kehittää tarvittavia tekniikoita ja alkaa tarjota niitä autoissamme, sitä parempi, toteaa Volvon pääjohtaja Håkan Samuelsson.

Myös tilastot puoltavat autonomisen autoilun hyödyllisyyttä. Tutkimustiedon mukaan yli 90 prosentissa kaikista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista on todennäköisesti peräisin inhimillisestä virheestä. Hyvin toimivalla automatiikalla onnettomuuksia, loukkaantumisia ja kuolemantapauksia pystytään vähentämään.

– Kun itseajavien autojen kehitys jatkuu, inhimillisen virheen mahdollisuus pienenee, ja lopulta nämä autot tarjoavat aivan uudenlaista turvallisuutta, kertoo Autolivin pääjohtaja Jan Carlson.

Katso Volvon englanninkielinen esittelyvideo Drive Me -projektista.

Lue myös:

    Uusimmat