Volkswagen vääristellyt myös kulutuslukemia – mukana bensiinimoottoreita

Volkswagen kertoi uusista päästöepäselvyyksistä myöhään tiistaina.

Volkswagen on ilmoittanut, että se on vähätellyt jopa 800 000 Euroopassa myydyn auton polttoaineenkulutusta ja hiilidioksidipäästöjä. Saksalaisvalmistaja teki havainnot omissa tutkimuksissaan.

Automotive Newsin mukaan joissain tapauksissa polttoaineenkulutuksessa havaittiin jopa 10–15 prosentin poikkeamia.

Syyskuussa paljastunut päästöhuijaus kosketti dieselkäyttöisiä autoja, ja siinä oli kyse typenoksidipäästöistä.

Volkswagenin mukaan uudet havainnot aiheuttanevat jopa kahden miljardin euron lisäkustannukset.

Myös bensamoottoreita                            

Volkswagenin edustaja Eric Felber kertoi The New York Timesille uusista havainnoista.

– Suurin osa autoista, joita hiilidioksidiongelma koskee, on varustettu EA 288 -moottorilla, josta on 1,4-, 1,6- ja 2-litraisia versioita. Ongelma koskettaa myös pientä määrää bensiinikäyttöisiä moottoreita, Felber sanoi.

Ensimmäistä kertaa syyskuussa paljastuneen massiivisen päästöhuijauksen jälkeen epäilykset kohdistuvatkin myös bensiinimoottoreilla varustettuihin autoihin.

Automotive Newsin mukaan bensiiniautoista ainakin Volkswagen Polon, Golfin ja Passatin ilmoitetut päästöt eivät pidä paikkaansa. Audi A1 ja A3, Skoda Octavia, Seat Ibiza ja Seat Leon ovat myös epäilyksen alla. Havainnot koskevat vuonna 2012 tai sen jälkeen valmistettuja autoja.

Automotive Newsille antamassaan haastattelussa Volkswagenin edustaja sanoi, että koska kyseessä ei ole varsinaisesti tekninen ongelma, ei takaisinkutsuakaan tarvita.

Lue myös:

    Uusimmat