Voiko "kolmoisepidemia" iskeä Suomeenkin? HUSin ylilääkäriltä synkkä ennuste talvesta
Vaikka koronatilanne on HUS-alueella vakaa, ylilääkäri näkee, että tulevana talvena sairaaloissa voi olla tavallista enemmän potilaita erilaisten hengitystieinfektioiden takia.
Yhdysvalloissa lääkärit ovat varoittaneet kolmen yhtäaikaisen epidemian olevan mahdollinen tänä talvena, jos influenssakausi alkaa normaalia aiemmin ja RS-virus ja korona alkavat lisääntyvät samaan aikaan.
HUSin ylilääkärin Asko Järvisen mukaan samanlainen "kolmoisepidemia" on mahdollinen Suomessakin, koska koronavirusta on liikkeellä edelleen runsaasti. Tiukkojen rajoitustoimien takia pari edellistä kautta on influenssan ja RS-viruksen osalta olleet hyvin niukkoja.
– Usein on kuitenkin niin, että jos oikein voimakas epidemia tulee yhdestä viruksesta, ne muut jäävät taka-alalle. Ihmiset sairastuvat runsaasti yhteen virukseen, ja samaan aikaan muut mahtuvat huonommin ainakaan voimakasta epidemiaa aiheuttamaan.
"Tulee tiukka talvi"
Järvinen pitää mahdollisena, että viruksista seuraa toinen toistaan seuraavia aaltoja.
– Pitäisin sitä todennäköisempänä. Saattaa olla, että meille tulee aika tiukka talvikausi.
Ylilääkäri sanoo, että tulevasta influenssakaudesta on arveltu tulevan aiempaa voimakkaampi.
– RS-infektio iskee sitten pikkulapsiin ja iäkkäisiin voimakkaammin. Koronastakaan ei olla päästy eroon. Jos tulee uusi koronaviruskanta, se voi sairastuttaa entistä enemmän.
Koronavirukselta suojaa kuitenkin se, että iso osa ihmisistä on tänä vuonna sairastanut taudin. Sairastettu tauti ei kuitenkaan suojaa muilta infektioilta.
– Kun potilas vielä toipuu ja limakalvot ovat huonossa kunnossa, on vielä herkempi saamaan sen uuden viruksen. Joku voi käydä lävitse kaikki nämä infektiot eli puhutaan infektiokierteestä.
Järvisen mukaan koronatilanne on HUS-alueella vakaa, mutta koko maassa luvuissa on nousua. Tartuntamäärät ovat korkealla tasolla, ja se voidaan todeta jätevesienkin viruspitoisuuksista.
– Sairaalapotilaiden tila on sangen vakaa, ja koronan takia sairaalaan joudutaan vähän.
Korona todetaan kuitenkin monilla potilailla, jotka tulevat sairaalaan jonkin muun syyn kuin koronan takia.
– Eli sivulöydöksiä tulee, ja ne summautuvat koronapotilaiden määrässä. Kun tartuntoja on paljon yhteisössä, niin niillä, jotka tulevat muiden tautien takia sairaalaan, löytyy koronaa.
Korona ei ole suurin huolenaihe
Järvinen korostaa, että korona ei kuitenkaan ole terveydenhuollon suurimpia ongelmia. Ongelmat ovat hoidon saatavuudessa, henkilöstön määrissä ja tulevissa organisaatiomuutoksissa.
– Hengitystieinfektiot voivat muuttuvaa organisaatiota haastaa alkuvaiheessa. Ennustaminen on hankalaa, mutta todennäköistä on, että tänä talvena on tavallista enemmän sairaalapotilaita erinäköisten hengitystievirusten takia.
Mitä ohjeita ylilääkäri antaa tulevaan talveen valmistautuessa, jotta mahdollinen moni välttyisi taudeilta?
– Käsien pesu, maskin käyttö, kipeänä ei liikuttaisi ja ennen kaikkea influenssarokotteen ottaminen. Vetoaisin sen puolesta, että niin riskiryhmäläiset kuin rokotusohjelman piirissä olevat lapset rokotettaisiin.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää