Viro pystyttää itärajalleen 40 kilometriä piikkilanka-aitaa

Viro pystyttää itärajalleen 40 kilometriä piikkilanka-aitaa. Väliaikainen 40 kilometrin piikkilanka-aita rakennetaan Viron itärajalle osana maan ylimääräistä reserviläisharjoitusta, kertoo maan poliisi- ja rajavartioviranomainen.

Piikkilanka-aitaa pystytetään rajalla kymmeneen eri kohtaan, joissa viranomaiset arvioivat riskin luvattomalle rajanylitykselle olevan korkein. Tällaisia paikkoja ovat aiemmin luvattomiin rajanylityksiin käytetyt paikat ja paikat, joissa maasto ja luonto ovat edulliset maahantulolle.

Poliisi- ja rajavartioston päällikkö Elmar Vaher kertoo tiedotteessa, että Viroon ei kohdistu välitöntä uhkaa eikä ole välitöntä vaaraa sille, että rajaan kohdistuisi siirtolaisuuteen liittyvää painetta. Hän kuitenkin myöntää, että Puolan, Latvian ja Liettuan tapahtumat ovat päätöksen taustalla.

Tuhansia siirtolaisia on Valko-Venäjän ja Puolan välisellä rajalla pyrkimässä Puolan puolelle. Länsimaat katsovat kyseessä olevan Valko-Venäjän kosto maata vastaan kohdistetuista pakotteista.

Virossa on huolena, että siirtolaisuutta voidaan käyttää osana hybridisodankäyntiä. Aidat ovat yksi osa-alue tällaiseen uhkaan vastaamisessa. Maan sisäministeri Kristian Jaani sanoo tiedotteessa, että 63 kilometriä rajaa on tällä hetkellä rakennusvaiheessa ja 25 kilometrillä on jo raja-aita. 

Reserviläisharjoitus kulkee nimellä Okas, joka tarkoittaa männyn neulasta.

Lue myös:

    Uusimmat